Ajatukset kirkastuvat

Blogi on ollut  pitkään hiljaa. Hiljaiseloon on ollut syynä uusi perheenjäsen, joka vie aika paljon aikaa, mutta myös se että ajatukset ovat olleet enemmän tai vähemmän sekaisin kevään tapahtumien vuoksi.
Tänä vuonna aprillipäivä oli täynnä kaikkea muuta kuin hauskoja kepposia.. Ässä pääsi laukkailemaan enkelihevosena ikivihreille laitumille 1.4.2014. Vaikka tiedän sydämessäni tehneeni oikein, se ei poista ikävää. Ja vaikka minulla olikin hyvin aikaa valmistautua Ässän poismenoon vakuutusyhtiön korvauspäätöstä odotellessa, en voinut välttyä kyyneleiltä, kun ratsuttaja laittaa viestiä Ässän vihdoin päässeen kivuistaan.
Ässä päädyttiin tuhkaamaan Lemmikkilehdossa, koska sillä oli elinikäinen teuraskielto takapolven piikityksen vuoksi. Nyt odotan, että saamme laitettua oman talomme pihan kuntoon ja käymme ostamassa Ässälle oma hevoskastajan, jonka juurelle tuhkauurna haudataan. Onneksi asumme sen verran maalla, että tämä on mahdollista.

Minulla on autotallissa ja kellarissa hyvä kokoelma hevostarvikkeita (yhtään satulahuopaa ei esimerkiksi enää tarvitse  hankkia..), jotka odottavat uutta käyttäjää. Ensin ajattelin, että haluanko edes lähteä tähän hevosrumbaan uudelleen? Monilla ystävilläni on tänä vuonna ollut melko paljon visiittejä klinikoille erinäisten vaivojen vuoksi ja treenejä ja kisoja on jouduttu perumaan ihan liikaa. Ja miten pääsisin eroon siitä, etten vertailisi hevosia Ässään? Ehkä eniten pelkäsin tunnetta, jos mikään ei tuntuisikaan miltään, kun Ässä on poissa.

Hyvä ystäväni oli luvannut lainata omaa hevostaan minulle heti kun vain haluaisin kiivetä takaisin hevosen selkään ja äitienpäivän kunniaksi lähdin reippaana matkaan. Ratsastushousujen nappi vähän kiristi vyötärön seudulta, mutta se annetakoon vielä anteeksi (mutta ei enää vuoden päästä..). Kypärä, kengät, chapsit ja hanskat kaivettiin esiin naftaliinista ja ei kun hevosen kyytiin. Ensin vähän kävelin ohjastuntumalla, sitten vähän keventelin. Täti kyllä alkoi hengästyä varsin pienestä, eikä tämä kevään siitepölyaalto ainakaan helpota asiaa yhtään.

Täti tuuppaa. Kuva: Sanna Kuusakoski

Välikävelyiden jälkeen vähän laukkaa ja nyt aidanvierustan todistajat alkoivat epäillä minun innostuneen ja oikeassa olivat! Ratsastustauko kyllä tuntui kropassa, vaikka ystävät kehuivatkin istuntaani, mutta ratsastus tuntui yhtä hyvälle kuin ennenkin ja oli kiva huomata että hevonenkin oli rento ja kuulolla. Jäi hyvä fiilis. Ratsastuksen jälkeen minulta kysyttiin, että haluaisinko lisää tätä? Vastausta ei tarvinnut paljon miettiä. Kyllä! I feel good!

Mutta totuusthan on se, ettei minulla juuri nyt ole ihan hirveästi aikaa omalle hevoselle, jota pitäisi liikuttaa vähintään 5-6 kertaa viikossa, sillä pienin perheenjäsenemme tarvitsee minua (ja miksei myös ne isommatkin). Nyt suunnitelmissa olisi hankkia nuori 5-7 vuotias hevonen, joka menisi aluksi ratsutettavaksi taitavalle nuorten hevosten ratsastajaystävälleni ja jos hevonen osoittautuisi järkeväksi voisin pikkuhiljaa aloitella ratsastusta kerran viikossa kunnes lapsonen vähän kasvaa. Sounds like a plan!

Elämä ilman Ässää on menetystarina...

Viimeiseen asti toivoin sen kuitenkin olevan menestystarina. Mutta 650 kilometriä autonratissa ja 30 minuuttia klinikalla sinetöi päätöksen. Kaikki on ohi.

Ässälle oli varattu aika Tupamäelle Laukaan klinikalle, koska se on ollut ratsuttajan mielestä hyvin epätasainen, välillä parempi, välillä huonompi. Ja täytyy sanoa, että vaikka reissu oli paska, se kannatti tehdä. Nostan todella hattua kyseiselle eläinlääkärille, todellinen ammattilainen. Mistä näitä saataisiin Suomeen lisää?

Haavi auki

Hevonen otettiin käytävälle ja Tupamäki katsoi hevosta ehkä noin 15 sekuntia takaapäin ja kysyy että koska tämä lonkanpään vamma on sattunut? Anteeksi mikä? Ei kukaan ole koskaan todennut siinä mitään poikkeavaa. Yksikään eläinlääkäri, hieroja, fyssari..

Luultavasti 5-vuotiaana tapahtuneessa kaatumisessa lonkka on saanut hittiä. Hän myös kertoi, että samanlaisia vammoja tulee myös jos hevoset ryntäävät oviaukosta ja kolhivat lonkkaansa ovenpieleen. Tästä lonkan vammasta johtuen takapolveen yhdistyvä lihas on heikentynyt. Ja se taas saa aikaan sen, että kyseinen takapolvi vaikuttaa heikolta, vaikka ongelma onkin itseasiassa vähän ylempänä. Ja kertaalleenhan Ässällä on piikitetty juurikin tuo kyseinen takapolvi.

Tämän lihaksen voisiko sanoa surkastuminen näkyy siinä, että vasen takajalka on vähän hitaampi ja heikompi. Se tulee näkymään kouluratsastuksessa mitä vaativimpiin liikkeisiin mennään. Jo nyt voin jälkikäteen sanoa, että niinä harvoina kertoina kun teimme laukanvaihtoja, se oli aina helpompaa toiseen suuntaan. Ja mitä enemmän tarvitaan kokoamista, sen vaikeammaksi liikkeet tulevat. Hankitreenillä tähän lihakseen voisi jonkun verran vaikuttaa ja auttaa sitä vahvistumaan.

No jatkettiin tutkimuskierrosta ja eläinlääkäri käy läpi kaikki jalat käsin tunnustellen ja kysyy oikean etujalan kohdalla koska tämä jännevamma on todettu? Olen sanaton. Ei mitään jännevammoja ole koskaan ollut tai todettu. Missään, koskaan, milloinkaan. En oikein tiennyt siinä kohtaa mitä ajatella. Tuskin kykenin ajattelemaan yhtään mitään. Olin niin ulalla, etten hoksannut edes ottaa valokuvaa jalasta. Vuohisen kohta oli selvästi enemmän pullollaan ulospäin kuin toisessa jalassa. Ero oli helppo huomata kun karvat ajettiin pois. Jalka ultrattiin ja löydöksenä oli paksuuntunut rengasside, joka on revennyt. Tällöin jännetupen neste valuu siteen ja ihon väliin. Tämä aiheuttaa painetta, jolloin rengassside puristaa jalan jänteitä ja aiheuttaa kipua. Leikkaushoidossa rengasside voitaisiin katkaista, mutta koska tämä on niin vanha vamma, leikkauksen ennuste on huono.

Kuvassa numero 8 on vuohisen rengasside. Rengasside pitää paikallaan jänteitä ja tukee nivelen rakenteita. Kuva Hevosen ABC atlas s. 74.

Lisäksi vasemmassa etujalassa todettiin jännetuppi oli nesteilevä, levinnyt sivuille ja paksuuntunut. Ensin on ollut ehkä lonkkavamma, sitten ristikkäisessä etujalassa jännevamma ja se on alkanut rasittamaan myös toista etujalkaa.

"Tämän hevosen ongelmia katsoessa tulee vähän turhautunut olo."

Vastaisin, että kyllä, minulla on ollut sama tunne jo pitkään. Päätettiin ettei jalalle tehdä mitään, tosin ei sille nyt olisi mitään voinut tehdäkään. Erikoinen klinikkareissu, kun hevonen ei saanut edes känniä päälle. Ratsain hevosta ei tarvinnut edes esittää, jouksutus liinassa ja taivutuskoe riittivät. Eläinlääkäri uskoo helposti, että ratsastettavuus on mitä se on.


Ässän tulevaisuus

Ässä ei enää kestä valmennus- tai kisäkäyttöä, mutta kevyttä köpöttelyliikuntaa sen pitäisi kestää ja se olisi jaloille myös ehdottomasti parempi kuin seisottaminen tallissa. Tarhassa / laitumella liikkuminen tekisi hyvää. Ja etujalkojen huolellinen kylmäys jokaisen liikutuksen jälkeen todennäköisesti auttaa vähän pitämään jalat jossakin kunnossa, mutta ei tokikaan paranna vammaa. Talvella voi käyttää apuna lumesta tehtäviä kylmäyskääreitä ja kesällä savea.
Hevonen lähti matkaamaan ratsuttajan kanssa takaisin Ypäjälle ja jos sille löytyy kohtuullisessa ajassa sopiva eläkekoti, niin se myydään. Mutta uuden omistajan tulisi kuitenkin olla hevosihminen, joka osaa toimia päivän kunnon mukaan. Jos sopivaa kotia ei löydy, iso musta pääsee laukkaamaan ikivihreille laitumille. Vaihtoehdot ovat siis vähissä. Ollapa oma maatila, jossa yksi joutopolle menisi kisahevosen seurana..

Eniten (v#*?#/aa)  harmittaa..

..kaikki (tässä kohtaa meinasin kiroilla, mutta käyttäydyn kuitenkin sivistyneesti).

Ensinnäkin se, ettei tuota lonkan vammaa ole kukaan huomioinut missään kohtaa. Ei eläinlääkärit Hyvinkäällä tai Kangasalla, eivät ammattitaitoiset hierojat eivätkä muutamat ulkomaiset ja arvostetut fyssaritkaan. Että mihin tässä uskaltaa enää luottaa?

Ja toisekseen tuo etujalan jännevamma, jota ei myöskään ole missään, koskaan, kenenkään toimesta löydetty. Vaikka sen löytäminen onkin kuulema paljon helpompaa kuin minkään fasettiniveltulehduksen ja nyt sen löytää kokenut eläinlääkäri vain tunnustelemalla jalkaa käsin. Rengassidevamma ei kuitenkaan ole mitenkäänhaarvinaista hevosilla.
Ikuiseksi mysteeriksi jää se, koska tuo vamma on syntynyt. Pidän itseäni kuitenkin sen verran kokeneena, että uskon huomaavani jos hevoseltani menee jalka. Sen on täytynyt olla turvonnut, kipeä, arka ja hevonen on todella ontunut jalkaa. Eläinlääkärikin totesi, etten voisi olla sitä huomaamatta. Mitään tällaista ei ole tapahtunut. Eikä myöskään yksikään valmentaja ole kommentoinut että Ässä olisi valmennuksissa ontunut. 

Hyvällä tuurilla tuo vamma on mennyt läpi ostotarkastuksestakin. Mutta en halua syyttää sen enempää myyjää kuin eläinlääkäreitäkään, sillä tuskin kukaan mitään on tahallaan jättänyt tutkimatta. Hevosen tutkiminen on aina suuri mysteeri. Eläinlääkärit tekevät hevosen omistajan / ratsastajan kertomuksen ja hevosen oireiden varassa tutkimuksia, joista joskus löytyy vastaus, joskus ei. Ja tästä olen oppinut, että vaikka jotakin vikaa löydetäänkin ja hoidetaankin, niin aina pitäisi tarkkaan pohtia onko se juuri se ainoa ongelma vai kumpuavatko oireet jostakin muualta kropasta. Vika voi oikeasti olla jossakin ihan muualla, mutta toinen osa kropasta reagoi.

Epäonnistuminen, pettymys

Päällimmäinen tunnetila. Ihminen ei pidä epäonnistumisesta eikä pettymyksistä. Se on fakta. Mutta sanotaan, että ne kasvattavat ihmistä. Toki olen tässä kaikkien klinikkakäyntien ja oireilujen välimaastossa myös välillä miettinyt mahdollisuutta, ettei mitään hoitoa vaivoihin löydy. Mutta ainakaan minä en kuitenkaan pystynyt olemaan täysin varautunut tähän tilanteeseen. Klinikalla olin kuin mitään ei olisi tapahtunut, kyyneleet tulivat vasta kotona. Ehkä vasta silloin lopulta tajusin, että tämä oli tässä. Ässä ei enää koskaan palaa kotiin. Miten niin voi olla?

Mutta tiedän tehneeni kaikkeni mitä pystyin ja osasin. Näistä vuosista on kuitenkin kertynyt roppakaupalla kokemusta ja vastaavissa tilanteissa osaan olla tulevaisuudessa tarkempi ja fiksumpi. Ja paljonhan meillä oli hienoja hetkiä ja olen saanut tutustua moniin uusiin ihaniin ihmisiin ja hevosiin.

Kesälle oli suunniteltu heppasten kesätallielämää, meetingiä ja muuta mukavaa puuhaa. Olin kuvitellut puuhastelevani sitä sun tätä, mutta nyt nekin suunnitelmat näyttävät kariutuvan. Vaikken nytkään ole käynyt päivittäin tallilla, olin jo valmistautunut siihen, että se osa elämääni palaa kesällä.

http://www.wordsonimages.com

Oma tulevaisuus

Tässä kohden tulee suuri kysymysmerkki. Olin suunnitellut hevosen selkään palaamista alkukesästä. Minua ahdistaa jo nyt ajatus uuden hevosen etsimisestä,  koska se oli Ässänkin kohdalla vaikeaa. Sen täytyy tuntua oikealta. Ja uuden hevosen hankinta on tietysti myös rahakysymys. Mutta kuka tietää mitä tapahtuu.

Volttiharjoitus

Kävin eilen katsomassa Jenny Erikssonin kouluvalmennuksia. Olipa kiva nähdä hyvää perustreeniä. Hevosten piti kulkea riittävästi eteenpäin, juoksematta kuitankaan alta, säilyttää rytmi ja kuunnella ratsastajan apua. Siis sitä helppoa ratsastusta, jossa kaikki näyttäisi tapahtuvan kuin itsestään. Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Minusta oli myös kiva nähdä että valmennus oli juurikin perusratsastusta, ei mitään kikkakolmosia. Suoraan suoralla hevosella vähän uran sisäpuolella, hyvät kulmat ja kun hevonen on tehnyt hyvin annetaan sen vähän laukata rennommin eteenpäin ja avata kaulaa. Hevosellekin tulee olo, että olipas kivaa!
Yksi harjoitus jäi erityisesti mieleen, ja varmasti päätyy minunkin suosikkiharjoituksiini ensi kesänä. Harjoituksessa ratastetaan uralta puolikas voltti keskihalkaisijalle ja jatketaankin suoraan, jolloin tulee varmistettua että hevonen todella kuuntelee sisäpohjetta eikä käänny lopuvolttia sisäpohjetta vasten. Kun suora linja löytyy, voidaan kääntää puolikas voltti takaisin uralle. Yksin ratsastettaessa kannattaa ratsastaa suora ura kohti peiliä, jos vain mahdollista, niin pystyy vielä paremmin tarkastamaan suoruuden.

Ensin puolikas voltti uralta keskihalkaisijalle ja pätkä suoraan ja puolikas voltti takaisin uralle.

Harjoituksenhan voi tehdä kaikissa askellajeissa ja mitä paremmin hevonen reagoi sisäpohkeeseen sitä vähemmän tarvitaan kontrolliaskeleita suoraan puolikkaiden välillä, lopulta ihan muutama askel suoraan riittää.
Ensi viikolla luvassa Stellan treenit katsomosta käsin. Ja voi että himottaisi itselläkin päästä treenaamaan, olisi niin huippua. Mutta kaikki aikanaan!

Hevoseton on levoton. Vaan ei huoleton..

Ässä muutti marraskuun alussa Ypjällle treeniin, koska en pysty itse ennen ensi kevättä ratsastamaan ja olen nyt pari kuukautta viettänyt hevosetonta elämää. Alku oli rankkaa, myönnetään. Olin levoton. Olen kyllä välillä vieläkin. Ja ei ne huolet hevosesta kuitenkaan ole mihinkään kadonneet..

Hevoseton vaan ei huoleton..

Vaikka ikuinen kiire tuntuikin perhe-elämässä helpottavan, jotakin niin olennaista puuttui. Se on se ihan oma aika, jolloin pään saa nollattua työ- ja kotiasioista. Unohtamatta tallikavereiden kanssa käytäviä keskusteluja asiasta ja asian vierestä. Hevosen tuoksu. Hörähdykset ja hirnahtelut.
Joulukuu oli onnekseni töissä todella kiireinen, kuten aina. Silloin en paljon edes jaksanut murehtia hevosettomuuttani. Nyt kun työtilanne on taas helpottanut, niin mieli tekisi takaisin satulaan, mutta vähän aikaa on vielä maltettava.

Kaiken tämän ylimääräisen vapaa-ajan olen kuitenkin onnistunut kuluttamaan vaikka ensin olin vähän huolissani siitä. Ja ei, en ole tehnyt suursiivousta kodin kaappeihin enkä myöskään aio (vaikka aihetta varmasti olisi). Olen nimittäin hankkinut itselleni kuntosalikortin ja käynyt oman trainerini kanssa tekemässä hieman rajoittuneeseen kroppaani sopivan saliohjelman, jota olen pyrkityt tekemään kolme kertaa viikossa. Ja ottaen huomioon, että en ole koskaan ennen harrastanut kuntosalihommia, se on osoittautunut varsin kivaksi puuhaksi. Yhdellä ryhmäjumppatunnillakin kävin, mutta se ei ollut yhtään mun juttu.

Tämä voisi toimia myös muodossa "Riding is like marriage.."

Tällä kuntosaliprojektilla toivon olevan positiivisia vaikutuksia sitten kun taas palaan takaisin satulaan. Toivon ja uskon, ettei lihaskunto ole ainakaan huonontunut tässä noin puolen vuoden ratsastustauon aikana.  Ja jos vain ikinä saan aikani riittämään, olisi kuntosalilla käyntiä tarkoitus jatkaa jossakin määrin myös ratsastuksen ohella, edes kerran viikossa.

Toinen projektini tässä tauon aikana on lukea muutamia kirjoja. Ensimmäinen työn alla oleva kirja on suuren idolinini Kyrankin suosittelema Mary Wanlessin Mielekästä ratsastusta: innovatiivisia oppimisstrategioita ratsastuksen perusasioihin. Wanless käyttää kehittämäänsä Ride with your mind -opetusmetodiaan ja lupaa tehdä keskivertoratsastajasta taiturin. Ja tässä juuri sellainen henkilö! Että pitäkää hatuistanne kiinni kun ensi syksynä palaan kisaradoille. Taiturina :P

Minua kirjassa ensisilmäyksellä ihastuttivat muutamat hyvät kuvat, pääpainopiste ratsastajan istunnassa sekä selkeä mihin pyritään - mistä lähdetään - ongelma korjaaminen asettelu. Kirjassa on myös ilman hevosta tehtäviä harjoituksia. Sopii siis minulle. Kunhan saan kirjan luettua, voisin kirjoittaa siitä hieman lisää analyysiä. Sillä välin, käy kurkkaamassa Maryn nettisivuilta lisää mistä on kyse.
 Muita kirjoja jotka odottavat lukemista ovat Hevosen kengitys (siitäkin taiteenlijista olisi hyvä ymmärtää edes vähän enemmän) ja Jan Brinkin Dressyrskola.

Muun toiminnan ohella lisäoppia haetaan Jenny Erikssonin, Stella Hagelstamin ja Piia Pantsun valmennuksista, jonne pääsen seuraamaan ystäviäni hevosten selässä. Vaihtopenkiltäkin oppii kuitenkin aina jotakin ja saa ehkä uusia näkökulmia ja ideoita ratsastukseen touteutettavaksi sitten joskus.

Ässä on viihtynyt Ypäjällä hyvin, onhan se siellä nuoruusvuosiaankin viettänyt ja mekin yhdessä monet reissut sinne tehneet. Minua ei suurestikaan huolettanut jättää rakasta mustaani sinne vanhojen tuttujen ratsuttajien ja valmentajien hoiviin. Se on päässyt maastoilemaan, hyppäämään ja treenaamaan koulua. Ja kuolaimia. Mutta jottei homma olisi liian ihanaa, niin edelleen Ässällä on jotakin vikaa jossakin kohtaa kroppaa. Sillä on välillä parempia ja välillä huonompia ratsastuspäiviä, varsinkin kuolaimilla. Seuraavaksi lähdemme helmikuun alussa käymään Laukaalla Tupamäen vastaanotolla. Jos, jos ja jos löytäisimme vielä jotakin mikä selittäisi hankaluudet ratsastuksessa. Ja olisi vielä hoidettavissa. Mutta se selviää aikanaan, peukkuset pystyyn ettei tämän uljaan mustan ura ole tässä. Siihen asti Ässä liikkuu päivän kunnon mukaan. Niin kuin omistajansakin.

Ja koska lähes kaikissa blogeissa on asetettu tavoitteet kaudelle 2014, niin miksipä en minäkin niitä tässä vähän pohtisi.
Kaudella 2014 tavoitteena (tärkeysjärjestyksessä)
- saada hevonen kuntoon
- saada ratsastaja paremmassa kunnossa takaisin satulaan
- päästä taas treenaamaan oikeasti
- ja koko kauden kruunaisi edes yksi startti valkoisten aitojen sisäpuolella!

Katsotaan minne päästään :)

Kisakauden aloitus ja lopetus

Nyt on aivan huippufiilis! 

Kuva Lilli Kanerva

En ole ehtinyt istahtaa aiemmin viikon varrella koneelle pukemaan viime sunnuntain tuntoja sanoiksi, mutta nyt pimenevässä syysillassa päätin ottaa koneen esille.
Olimme siis Ässän kanssa oman seuramme koulukisoissa sunnuntaina. Luokkana oli K.N. Special ja olin pyytänyt lupaa osallistua sääntöjen vastaisella suitsituksella eli hackamorella. Ja mitä mitä, me suoritimme hyvän radan ilman suurempia ongelmia, voitimme luokan prosentein 70,6! Olin kyllä ihan yhtä hymyä koko loppu päivän, ei meinannut edes illalla uni tulla kun oli niin hyvä fiilis!

Kuva Jaana Lunkka

Ihan parasta tässä on se, että olen uskonut siihen että me selvitään meidän ongelmista ja nyt näyttää siis todella hyvältä. Vaikka minulle useasta suunnasta kehoitettiin etsimään uutta kisahevosta, jotenkin minulla oli tunne että nyt ei kannata antaa periksi. Ja ainakin nyt periksiantamattomuus vihdoin kantaa hedelmää. Ässä on palautunut treeniin alkukesästä tehtyjen hoitojen jälkeen ja nyt minulla on taas alla se vanha tuttu hevonen joka osaa ja pystyy liikkumaan. Miten onnellinen olenkaan!

Kun saavuimme kisapaikalle oli Ässä hyvin tarkkana, korvat tötteröllä katseli ja tähyili missä olemme. Minä sain onneksi ystävältäni kisavaatteita lainaan, koska omistani napit kiristävät (tai siis eihän ne mene edes kiinni...). Hädässä ystävä tutaan. Lainakamppeet niskaan ja ratsun selkään. Ässä oli hyvin erilainen kuin kotona, sillä tuntui olevan kamala kiire ja se tähyili ja huhuili ystäviään. Alkuraveissa mentiin aikalailla reippasti eteenpäin ja ekat laukatkin lähti melkoisen hyvällä takaosan ponnistuksella. Mutta laukkailin alkuun ihan kevyessä istunnassa, ja otin rennosti. Luotin siihen että Ässä tasaantuu ja alkaa kuuntelemaan enemmän minua, kunhan pahimman jännitykset on purettu. Ja muutenkin ratsastin kuten olen kotonakin ratsastanut: pätkä töitä, pätkä käyntiä ja taas pätkä töitä. Ja paljon siirtymisiä ja vähän väistöjä, jotta saan Ässän herkäksi pohkeelle. Tämä metodi on toiminut tässä vaiheessa hyvin. Liian kauan jos jää junnaamaan samaa asiaa, se alkaa tökkimään vielä enemmän. Kun on ottanut pienen kävelypaussin aina väliin ja yrittänyt uudelleen on ollut paljon helpompaa. Ja koska tiesin ettei ohjelmassa ole mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa, oli helpompi verrytellä. Usein kompastuu verryttelyssä säätämään juuri niitä vaikempia ohjelman osia, eikä niitä mitkä onnistuu hyvin, ja silloin ei ole itsevarmuus radalle lähtiessä ehkä kummallakaan ihan paras mahdollinen.

Kuva Jonna Pelanti

Meillähän on ollut lähes puolentoistavuoden kisatauko ja minua vähän jännitti oma suorittaminen. Jäädynkö kun pilli soi? Vai pystynkö vain ratsastamaan ottamatta paineita? Olen vuosien varrella päässyt kohtalaisen hyvin eroon lamaanuttavasta jännityksestä radalla jolloin ratsastaminen unohtuu ja radasta vain yrittää selvityä (mahdollisimman nopeasti) maaliin. Nyt pystyin ratsastamaan ihan kuin ennenkin tehtävästä toiseen hyvällä fiiliksellä. Toki radassa olisi vieläkin korjattavaa mm. keskiravissa ja laukka-käynti siirtymisessä, jossa oma keskivartalo pitäisi saada vahvemmaksi ja toisaalta hevonen paremmin takaosan päälle ja lyhentämään laukkaa, jolloin siirtyminen olisi hyvä. Mutta mieltä lämmittävät tuomarin kommentit erityisesti laukkaosuudesta sekä loppukommentit pehmeästä ratsastuksesta ja "luvasta" siirtyä helppo A -tasolle. No se jää meillä ensi kisakaudelle.

Kesä pikakelauksella.

Kesästä jäi iso repullinen muistoja, voin vain näin jälkikäteen todeta, että vaikka emme päässeetkään kisaamaan ja treenaamaan, oli tämä silti yksi ihan parhaimmista kesistä ikinä. Ässä ja muutama sen tallikaveri pääsi kahdeksi kuukaudeksi kesätallille viettämään laidunelämää treenaamisen ohella ja voi pojat miten hevoset nauttivatkaan kesämenosta. Muutama irtokenkä ja pieni haava kuului tottakai asiaan, mutta isommilta haavereilta onneksi selvittiin. Tallikin hoidettiin omatoimisesti jakamalla aamu- ja iltatallit omaistajien kesken. Oli todella rentouttavaa hoidella neljän hevosen aamutoimia maaseudun rauhassa ja seurata hevosia laiduntamassa. Ässän aamurutiini laitumelle päästyä oli seuraava: piehtaroimaan ja siitä ylös ja heti täyttä laukkaa etsimään sitä mehevintä ruohotupsua muut hevoset perässä seuraten.

Ässä ja sen paras kaveri.

Pääsimme heinäkuun puolen välin tienoolla aloittamaan kuntoutuksen takaisin kouluratsun hommiin, vaikka klinikkareissulla Kangasalla sydämeni jätti kyllä pari ylimääräistä lyöntiä välistä, kun juoksuttaessa Ässä ontui todella selvästi oikeaa etusta. Ajattelin että ei voi olla totta, jos nyt kaiken tämän jälkeen vielä jalka tarvitsee jotakin hoitoa. Jalka kuvattiin eikä sieltä löytynyt mitään muutoksia, joten oli todennäköisesti joki nyrjähdys. Todennäköinen syy tähän löytyi kuitenkin elokuussa kengityksessä, sillä kavion pohjasta löytyi vanha verenpurkauma, joka olisi hyinkin voinut olla syy ontumiselle.
Selän ja kaulan hoidot olivat tehneet tehtävänsä, mutta edelleenkin kuolaimella ratsastaminen on hankalaa. Mutta minä ratsastan hackamorella, koska sillä Ässä on todella rento ja voin tehdä aivan kaikki samat asiat kuin kuolaimellakin (paitsi kisata, mutta ne suunnitelmat eivät nyt ole ensisijaisia).

Kävimme elokuussa sennumeeingissä huippuporukalla ja tottakai huippuhevosilla! Olin Anun ryhmässä kuten viime vuonnakin ja saimme hyviä neuvoja notkisteluun ja rentoutumiseen. Ja yksi osa näitä Ypäjän reissuja on tietty hyvä seura ja se että saa vapaasti puhua heppaa päivät pitkät :) Kotona tätä kieltä ei aina ihan ymmärretä. Pitäisi puhua tietokonetta, mut mä en osaa..

Hieno kuntoutushevonen elokuussa kahden kuukauden tauolta Ypäjälle, tähyilee selkeesti jo valkoisten aitojen sisäpuolelle ;)

Syksy onkin ollut mukava aloittaa Kyran klinikalla ja Stadikalla. Vielä tiedossa Aira Toivolan istuntakurssi, Helsinki horse show, Tukholma horse show ja ehkäpä oman seuran koulukisatkin ja jotakin muutakin muutosta, mutta niistä myöhemmin.
Hurjan hurja treeni-into päällä. Ja Ässä on tietty kasvattanut jo sellaisen talvipörrökarvan, että pakko se oli klipata, kun oli jo ihan vaahdossa puolen tunnin ratsastuksen jälkeen.

Ässästä on tullut taas musta, auringonpalvonta ruskettaa sen aina kesällä.

Tänään Ässä pääsee hierottavaksi, vasemman puolen selkä ja lapa on olleet vähän jumissa, joten jos niitä saataisiin  nyt vähän auki muutamilla hierontakerroilla parin viikon välein.

Kesälomalle kirmaten

Toinen klinikkareissu Kangasalla on takana. Ässä sai kaulaansa hienot (?) kesäklippaukset ja kortisonipiikin sekä shock wave hoitoa selkään ja niskaan. Kuukauden kuluttua menemme kontrolliin ja silloin selvinnee pääsemmekö jo treenailemaan.

Eilen olikin sitten juhlapäivä kun kaunis musta pääsi laitumelle kimolaumaan kirmaamaan. Tänä aamuna meno oli onneksi jo rauhallisempaa, vaikka Ässä olikin aika pörheänä tarhaan vietäessä. Toivottavasti se on vain uutuuden viehäystä ja meno vähän rauhoittuu päivien myötä.
Näihin kuviin ja tunnelmiin.

Hyvää juhannusta!