perjantai 7. helmikuuta 2014

Elämä ilman Ässää on menetystarina...

Viimeiseen asti toivoin sen kuitenkin olevan menestystarina. Mutta 650 kilometriä autonratissa ja 30 minuuttia klinikalla sinetöi päätöksen. Kaikki on ohi.

Ässälle oli varattu aika Tupamäelle Laukaan klinikalle, koska se on ollut ratsuttajan mielestä hyvin epätasainen, välillä parempi, välillä huonompi. Ja täytyy sanoa, että vaikka reissu oli paska, se kannatti tehdä. Nostan todella hattua kyseiselle eläinlääkärille, todellinen ammattilainen. Mistä näitä saataisiin Suomeen lisää?




Haavi auki

Hevonen otettiin käytävälle ja Tupamäki katsoi hevosta ehkä noin 15 sekuntia takaapäin ja kysyy että koska tämä lonkanpään vamma on sattunut? Anteeksi mikä? Ei kukaan ole koskaan todennut siinä mitään poikkeavaa. Yksikään eläinlääkäri, hieroja, fyssari..

Luultavasti 5-vuotiaana tapahtuneessa kaatumisessa lonkka on saanut hittiä. Hän myös kertoi, että samanlaisia vammoja tulee myös jos hevoset ryntäävät oviaukosta ja kolhivat lonkkaansa ovenpieleen. Tästä lonkan vammasta johtuen takapolveen yhdistyvä lihas on heikentynyt. Ja se taas saa aikaan sen, että kyseinen takapolvi vaikuttaa heikolta, vaikka ongelma onkin itseasiassa vähän ylempänä. Ja kertaalleenhan Ässällä on piikitetty juurikin tuo kyseinen takapolvi.

Tämän lihaksen voisiko sanoa surkastuminen näkyy siinä, että vasen takajalka on vähän hitaampi ja heikompi. Se tulee näkymään kouluratsastuksessa mitä vaativimpiin liikkeisiin mennään. Jo nyt voin jälkikäteen sanoa, että niinä harvoina kertoina kun teimme laukanvaihtoja, se oli aina helpompaa toiseen suuntaan. Ja mitä enemmän tarvitaan kokoamista, sen vaikeammaksi liikkeet tulevat. Hankitreenillä tähän lihakseen voisi jonkun verran vaikuttaa ja auttaa sitä vahvistumaan.

No jatkettiin tutkimuskierrosta ja eläinlääkäri käy läpi kaikki jalat käsin tunnustellen ja kysyy oikean etujalan kohdalla koska tämä jännevamma on todettu? Olen sanaton. Ei mitään jännevammoja ole koskaan ollut tai todettu. Missään, koskaan, milloinkaan. En oikein tiennyt siinä kohtaa mitä ajatella. Tuskin kykenin ajattelemaan yhtään mitään. Olin niin ulalla, etten hoksannut edes ottaa valokuvaa jalasta. Vuohisen kohta oli selvästi enemmän pullollaan ulospäin kuin toisessa jalassa. Ero oli helppo huomata kun karvat ajettiin pois. Jalka ultrattiin ja löydöksenä oli paksuuntunut rengasside, joka on revennyt. Tällöin jännetupen neste valuu siteen ja ihon väliin. Tämä aiheuttaa painetta, jolloin rengassside puristaa jalan jänteitä ja aiheuttaa kipua. Leikkaushoidossa rengasside voitaisiin katkaista, mutta koska tämä on niin vanha vamma, leikkauksen ennuste on huono.

Kuvassa numero 8 on vuohisen rengasside. Rengasside pitää paikallaan jänteitä ja tukee nivelen rakenteita. Kuva Hevosen ABC atlas s. 74.

Lisäksi vasemmassa etujalassa todettiin jännetuppi oli nesteilevä, levinnyt sivuille ja paksuuntunut. Ensin on ollut ehkä lonkkavamma, sitten ristikkäisessä etujalassa jännevamma ja se on alkanut rasittamaan myös toista etujalkaa.

"Tämän hevosen ongelmia katsoessa tulee vähän turhautunut olo."

Vastaisin, että kyllä, minulla on ollut sama tunne jo pitkään. Päätettiin ettei jalalle tehdä mitään, tosin ei sille nyt olisi mitään voinut tehdäkään. Erikoinen klinikkareissu, kun hevonen ei saanut edes känniä päälle. Ratsain hevosta ei tarvinnut edes esittää, jouksutus liinassa ja taivutuskoe riittivät. Eläinlääkäri uskoo helposti, että ratsastettavuus on mitä se on.


Ässän tulevaisuus

Ässä ei enää kestä valmennus- tai kisäkäyttöä, mutta kevyttä köpöttelyliikuntaa sen pitäisi kestää ja se olisi jaloille myös ehdottomasti parempi kuin seisottaminen tallissa. Tarhassa / laitumella liikkuminen tekisi hyvää. Ja etujalkojen huolellinen kylmäys jokaisen liikutuksen jälkeen todennäköisesti auttaa vähän pitämään jalat jossakin kunnossa, mutta ei tokikaan paranna vammaa. Talvella voi käyttää apuna lumesta tehtäviä kylmäyskääreitä ja kesällä savea.
Hevonen lähti matkaamaan ratsuttajan kanssa takaisin Ypäjälle ja jos sille löytyy kohtuullisessa ajassa sopiva eläkekoti, niin se myydään. Mutta uuden omistajan tulisi kuitenkin olla hevosihminen, joka osaa toimia päivän kunnon mukaan. Jos sopivaa kotia ei löydy, iso musta pääsee laukkaamaan ikivihreille laitumille. Vaihtoehdot ovat siis vähissä. Ollapa oma maatila, jossa yksi joutopolle menisi kisahevosen seurana..

Eniten (v#*?#/aa)  harmittaa..

..kaikki (tässä kohtaa meinasin kiroilla, mutta käyttäydyn kuitenkin sivistyneesti).

Ensinnäkin se, ettei tuota lonkan vammaa ole kukaan huomioinut missään kohtaa. Ei eläinlääkärit Hyvinkäällä tai Kangasalla, eivät ammattitaitoiset hierojat eivätkä muutamat ulkomaiset ja arvostetut fyssaritkaan. Että mihin tässä uskaltaa enää luottaa?

Ja toisekseen tuo etujalan jännevamma, jota ei myöskään ole missään, koskaan, kenenkään toimesta löydetty. Vaikka sen löytäminen onkin kuulema paljon helpompaa kuin minkään fasettiniveltulehduksen ja nyt sen löytää kokenut eläinlääkäri vain tunnustelemalla jalkaa käsin. Rengassidevamma ei kuitenkaan ole mitenkäänhaarvinaista hevosilla.
Ikuiseksi mysteeriksi jää se, koska tuo vamma on syntynyt. Pidän itseäni kuitenkin sen verran kokeneena, että uskon huomaavani jos hevoseltani menee jalka. Sen on täytynyt olla turvonnut, kipeä, arka ja hevonen on todella ontunut jalkaa. Eläinlääkärikin totesi, etten voisi olla sitä huomaamatta. Mitään tällaista ei ole tapahtunut. Eikä myöskään yksikään valmentaja ole kommentoinut että Ässä olisi valmennuksissa ontunut. 

Hyvällä tuurilla tuo vamma on mennyt läpi ostotarkastuksestakin. Mutta en halua syyttää sen enempää myyjää kuin eläinlääkäreitäkään, sillä tuskin kukaan mitään on tahallaan jättänyt tutkimatta. Hevosen tutkiminen on aina suuri mysteeri. Eläinlääkärit tekevät hevosen omistajan / ratsastajan kertomuksen ja hevosen oireiden varassa tutkimuksia, joista joskus löytyy vastaus, joskus ei. Ja tästä olen oppinut, että vaikka jotakin vikaa löydetäänkin ja hoidetaankin, niin aina pitäisi tarkkaan pohtia onko se juuri se ainoa ongelma vai kumpuavatko oireet jostakin muualta kropasta. Vika voi oikeasti olla jossakin ihan muualla, mutta toinen osa kropasta reagoi.

Epäonnistuminen, pettymys

Päällimmäinen tunnetila. Ihminen ei pidä epäonnistumisesta eikä pettymyksistä. Se on fakta. Mutta sanotaan, että ne kasvattavat ihmistä. Toki olen tässä kaikkien klinikkakäyntien ja oireilujen välimaastossa myös välillä miettinyt mahdollisuutta, ettei mitään hoitoa vaivoihin löydy. Mutta ainakaan minä en kuitenkaan pystynyt olemaan täysin varautunut tähän tilanteeseen. Klinikalla olin kuin mitään ei olisi tapahtunut, kyyneleet tulivat vasta kotona. Ehkä vasta silloin lopulta tajusin, että tämä oli tässä. Ässä ei enää koskaan palaa kotiin. Miten niin voi olla?

Mutta tiedän tehneeni kaikkeni mitä pystyin ja osasin. Näistä vuosista on kuitenkin kertynyt roppakaupalla kokemusta ja vastaavissa tilanteissa osaan olla tulevaisuudessa tarkempi ja fiksumpi. Ja paljonhan meillä oli hienoja hetkiä ja olen saanut tutustua moniin uusiin ihaniin ihmisiin ja hevosiin.

Kesälle oli suunniteltu heppasten kesätallielämää, meetingiä ja muuta mukavaa puuhaa. Olin kuvitellut puuhastelevani sitä sun tätä, mutta nyt nekin suunnitelmat näyttävät kariutuvan. Vaikken nytkään ole käynyt päivittäin tallilla, olin jo valmistautunut siihen, että se osa elämääni palaa kesällä.

http://www.wordsonimages.com

Oma tulevaisuus

Tässä kohden tulee suuri kysymysmerkki. Olin suunnitellut hevosen selkään palaamista alkukesästä. Minua ahdistaa jo nyt ajatus uuden hevosen etsimisestä,  koska se oli Ässänkin kohdalla vaikeaa. Sen täytyy tuntua oikealta. Ja uuden hevosen hankinta on tietysti myös rahakysymys. Mutta kuka tietää mitä tapahtuu.

4 kommenttia:

  1. Ei! Ei! Tiedän niin tuon tunteen, kun kaikkensa yrittää ja miettii, missä vaihessa pitää antaa periksi - vai pitääkö. Tupamäki kuulostaa kyllä erinomaiselta lääkäriltä. Mutta niinhän sanotaan, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Ei mahdotonta pidä enää yrittää. Varsinkin jos sinulla on tavoitteita, joita Ässän kanssa ei voi toteuttaa, on pakko tehdä ratkaisuja. Pidän peukkuja, että Ässälle löytyisi hyvä ja mieleinen koti, jossa se saisi humputella sille sopivalla tavalla ja viettää onnellista elämää. Nyt ei oikein löydy sanoja, kun nämä samat pohdinnat ovat olleet niin pinnassa itselläkin.

    Ehkä sinulla on nyt onni onnettomuudessa, että päättelin sinulla olevan nyt vähän "muutakin tekemistä" tänä keväänä ja sen myötä ajan kuluminen ja asioiden hyväksyminen on toivottavasti vähän helpompaa.

    Voimia ja rohkeutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! Sinullakin varmasti pyörinyt näitä samoja tuntoja ja mietteitä menneinä aikoina. Eikä näinhin tilanteisiin aina sanoja löydykään.
      Vaikka harmittaa, harmittaa vietävästi, olen tyytyväinen että nyt olen saanut edes jotakin vastauksia kysymyksiini miksi, miksi, miksi... Ässä todennäköisesti pääsee laukkailemaan taivaslaitumille, ilman kipua ja minä voin olla ilman huolta siitä saako se riittävää ja kunnollista hoitoa vaivojen helpottamiseksi.
      Ja tässä on tosiaan perhepiirissä pientä muutosta tapahtumassa hetkenä minä hyvänsä, joten onneksi on muutakin ajateltavaa. Life goes on.

      Poista
  2. Tiedän tunteen. Omat haaveeni ovat myös murskaantumassa ja en ole varma, että onko minulla enää ensi vuonna hevosta. Se on niin harmittavaa, kun on löytänyt itselleen täyden 10 hevosen. Juuri sen omaan räpylään ja käyttötarkoitukseen sopivan. Kaiken lisäksi sitä on ehtinyt tehdä mielettömän työn, että on saanut hevosestaan niin ihanan kuin se nykyään on!

    Oman hevoseni kohdalla olen luvannut, että se pääsee tarvittaessa taivaslaitumille. Mikäli se ei kestä käyttöäni eikä minulla ole _itse_ mahdollisuutta pitää pihankoristetta, päästän rakkaan hevoseni pois. Rakastan sitä liikaa, jotta voisin edes toisella silmälläni nähdä sen kiertolaisena tai unohdettuna pihankoristeena. Markkinat ovat täynnä vaivaisia kiertolaisia ja niiden elämä ei ole kovinkaan hääviä. Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä.

    Paljon voimia!

    VastaaPoista
  3. Tiedän niin tuon tunteen. Itse olen taistellut rengassidevammojen (kyllä luit oikein meiltä löytyy sellainen joka jalasta) kanssa kohta kolme vuotta. Tämän hetkinen tilanne on se, ponilla saa ravata 12 min/suunta ja laukata 3 min/suunta. Laajat kaarevat urat on sallittu. Tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä, mutta koko ajan on pelko persuksissa, että kestääkö jalat. Sen päätöksen olen tehnyt.,että jos jalat eivät kestä niin päästän rakkaan ystäväni vihreille niityille enkeliksi <3 mutta toivo elää ja taistelu jatkuu.

    VastaaPoista