Blogi on ollut pitkään tauolla ja siihen on ollut syynsä. Talvi ja kevät on ollut hevosenomistajan pientä painajaista, sillä komeasta Ässästäni on etsitty vikaa, miksi se liikkuu niin paljon vastustellen kuolaintuntumaa. Olen harkinnut jopa koko (tyhmän) lajin lopettamista, koska siihen menee kaikki ylimääräinen aika ja raha ja mitä siitä saan? Sitä itseään niskaan koko rahan edestä. Ja samalla kun katsoo kavereita hevosineen edistymässä valmennuksissa ja kisoissa, hieman syö miestä (naista). Olen yrittänyt olla iloinen heidän puolestaan. En voi silti kieltää, ettenkö olisi ollut kateellinen ja katkera (ja kaikkea muuta mitä en tahtoisi olla) ja miettinyt mitä minä olen tehnyt tässä elämässä väärin ansaitakseni tämän? Enkö ole tehnyt tarpeeksi työtä ansaitakseni elämäni suurinta haavetta ja kehittymistä tässä vaativassa lajissa? Onko minun pakko hyväksyä se tosiasia, että tasoni on tässä ja kenelläkään ei vain ole pokkaa sanoa sitä minulle ääneen?
 |
| Seniorimeetingissä Ypäjällä 2012 (kuva Kati Taskinen) |
Unettomina talviöinä olen miettinyt erilaisia vaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Kerran jo päätin myydä Ässän, mutta jokin esti minua sitä tekemästä. Sisäinen ääni. Intuitio. Naisen vaisto. Käsissäni on kuitenkin hieno hieno hevonen, oikea kultakimpale minulle. Hevonen, jolla terveenä ollessaan olisi paljon annettavaa ja mahdollisuuksia vaikka mihin. Mutta missä vika? Kaikkien ihmisten kaikista hyvistä (ja huonoistakin) neuvoista huolimatta: menkööt syteen taikka saveen, tässä pelissä aion pelata viimeiseen korttiin. Ja toivon että se on ässä. Ja sillä tiellä ollaan. Kortteja on onneksi vielä kädessä.
Kävimme Vermossa Jutilla pariinkin kertaan kevään aikana raspauksessa ja kuvattiin pään luut ja hampaat. Ei löytynyt mitään mikä oireita selittäisi. Ehdotettiin kokeiluksi masennuslääkkettä, jos hevoseni olisi vaikka ahdstunut. No siihen en alkanut, koska se on kiinnostunut ympäristöstään ja on muutenkin iloisella mielellä kun sen kanssa puuhastelee. Jos se todella olisi ollut masentunut luulen, että se olisi ollut karsinassaan apeana ja syrjäänvetäytyneenä, tyhjä katse silmissään. Juuri sellainen kuin Hevoshullun tarinoissa se kaltoinkohdeltu hevosparka, jonka joku juuri viime hetkellä pelastaa. Mutta Ässä on ollut välillä ihan ärsyttävänkin elinvoimainen ;)
Seuraavaksi Hyvinkäällä kuvattiin kaularankaa, josta ei mitään sen ihmeellisempää löytynyt. Kokeeksi saimme 2 viikon kipulääkekuurin. Jos se olisi poistanut oireita, olisi voinut vetää johtopäätöksen, jossakin kohtaa olevan kiputilan, johon kipulääke auttaa. No, tästä kokeilusta ei ollut apua.
Seuraava kohde Kangasala. Sinne pääseminen olikin sitten oma urakka, sillä herpesvirus siirsi klinikkakäyntiä kuukaudella. Voi sitä sapetuksen määrää, kun eräänä sunnuntaina sain tietää etten saakaan lähteä seuraavana aamuna klinikalle, koska talli on karanteenissa. Meillä ei siis onneksi ollut yhtään hevosta sairaana, mutta varotoimenpiteenä siis. Ja olisin toki voinut mennä klinikalle, mutten olisi voinut palata. Vain henkeä uhkaavat vakavat vammat voitaisiin hoidattaa klinikalla. Nyt tässä sohvalla istuessani mietin, että hoitojaksomme voisi jo olla ohitse ja ratsastus aloitettu uudelleen jos ja jos.. No turhapa sitä on enää murehtia, vaikka asiat olisi voinut monessakin kohtaa hoitaa eri tavalla.
Kangasalla Ässää juoksutettiin normaalit kiekurat, myös juoksutusvyön kanssa ja taivutettiin jalat. Juoksutuksessa se oli rungostaan jäykkä ja varsinkin vasemmassa laukassa taipunut ulospäin ja viskoi välillä päätään. Taivutuskokeissa ei reaktioita. Selkäranka ja kaularanka röntgattiin ja sieltä löytyikin kahdesta kohdasta fasettiniveltulehdus sekä niskajänteen kiinnityskohdasta reaktiota. Tokikaan ei ole sanottua, johtuvatko oireet näistä löydöksistä, mutta näistä on hyvä aloittaa. Hoitona sai ensimmäisellä kerralla kortisonia selkarangan tulehduskohtaan ja tällä viikolla menemme uudelleen hoidattamaan kaularankaa. Lisäksi Ässä sai shock wave hoidon niskaan. Tämän jälkeen herra sai vain tarhailla kaksi viikkoa ja sitten olemme saaneet vähän juoksuttaa isolla ympyrällä pieniä pätkiä ravia. Välillä on enemmän hallinnassa, välillä vähemmän :)
 |
| Laastaria pipiin. |
Olen ollut huomaavinani Ässän selän liikkeen joustavuuden palaamista ja käyntiin tulleen lisää letkeyttä. En tiedä onko muutosta oikeasti tapahtunut vai haluanko vain nähdä muutoksen ja näin ollen uskoa että tämä hoito auttaa meitä eteenpäin. Myös ilme on astetta kirkkaampi, Ässä jopa hörähtää minulle kun kävelen tallin käytävää pitkin sen karsinan luokse. Se ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt niin. Joten voisiko tämä tarina loppua hevoshullumaisiin tunnelmiin?
Niin sairaalta kuin se kuulostaakin, olen jopa onnellinen siitä, että jotakin vikaa on löytynyt ja sitä voidaan hoitaa. Paranemisprosessia on toki jäljellä vielä, mutta jotenkin toivoa antoi myös eläinlääkärin kommentti kahdeksan viikon ratsastustauosta. Aika vähän jos sillä selvitään. Ja kiitän LähiTapiolaa kaikista korvauksista, joita se on ainakin tähän asti kitisti maksanut miedän klinikkareissuista.
Mutta edelleen kysyn itseltäni, miksi en vienyt tarkempiin tutkimuksiin aiemmin? Miksi aina vain kokeiltiin vähän sitä ja tätä erilaisten arvausten perusteella? Ja aikaa ja rahaa palaa, enkä niitä takaisin saa. Tämä olkoon minun oppituntini pyytää apua ajoissa ja hakea erilaisia arvioita eri eläinlääkäreiltä ja muilta ammattilaisilta.
 |
| Kesämies |
Klinikkareissun jälkeen Ässä pääsee kavereineen haistelemaan ja maistelemaan laiduneämää maalle. Tallin ovelta on siis valoa näkyvissä ja jos minun vaistoni ovat oikeassa loistamme joku päivä yhdessä kirkkaammin kuin yksikään tähti taivaalla. Nyt nautitaan kesästä, auringosta ja ystävistä. Otetaan astetta rennommin. Voisihan asiat huonomminkin olla.
