sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kisakauden aloitus ja lopetus

Nyt on aivan huippufiilis! 

Kuva Lilli Kanerva

En ole ehtinyt istahtaa aiemmin viikon varrella koneelle pukemaan viime sunnuntain tuntoja sanoiksi, mutta nyt pimenevässä syysillassa päätin ottaa koneen esille.
Olimme siis Ässän kanssa oman seuramme koulukisoissa sunnuntaina. Luokkana oli K.N. Special ja olin pyytänyt lupaa osallistua sääntöjen vastaisella suitsituksella eli hackamorella. Ja mitä mitä, me suoritimme hyvän radan ilman suurempia ongelmia, voitimme luokan prosentein 70,6! Olin kyllä ihan yhtä hymyä koko loppu päivän, ei meinannut edes illalla uni tulla kun oli niin hyvä fiilis!

Kuva Jaana Lunkka

Ihan parasta tässä on se, että olen uskonut siihen että me selvitään meidän ongelmista ja nyt näyttää siis todella hyvältä. Vaikka minulle useasta suunnasta kehoitettiin etsimään uutta kisahevosta, jotenkin minulla oli tunne että nyt ei kannata antaa periksi. Ja ainakin nyt periksiantamattomuus vihdoin kantaa hedelmää. Ässä on palautunut treeniin alkukesästä tehtyjen hoitojen jälkeen ja nyt minulla on taas alla se vanha tuttu hevonen joka osaa ja pystyy liikkumaan. Miten onnellinen olenkaan!




Kun saavuimme kisapaikalle oli Ässä hyvin tarkkana, korvat tötteröllä katseli ja tähyili missä olemme. Minä sain onneksi ystävältäni kisavaatteita lainaan, koska omistani napit kiristävät (tai siis eihän ne mene edes kiinni...). Hädässä ystävä tutaan. Lainakamppeet niskaan ja ratsun selkään. Ässä oli hyvin erilainen kuin kotona, sillä tuntui olevan kamala kiire ja se tähyili ja huhuili ystäviään. Alkuraveissa mentiin aikalailla reippasti eteenpäin ja ekat laukatkin lähti melkoisen hyvällä takaosan ponnistuksella. Mutta laukkailin alkuun ihan kevyessä istunnassa, ja otin rennosti. Luotin siihen että Ässä tasaantuu ja alkaa kuuntelemaan enemmän minua, kunhan pahimman jännitykset on purettu. Ja muutenkin ratsastin kuten olen kotonakin ratsastanut: pätkä töitä, pätkä käyntiä ja taas pätkä töitä. Ja paljon siirtymisiä ja vähän väistöjä, jotta saan Ässän herkäksi pohkeelle. Tämä metodi on toiminut tässä vaiheessa hyvin. Liian kauan jos jää junnaamaan samaa asiaa, se alkaa tökkimään vielä enemmän. Kun on ottanut pienen kävelypaussin aina väliin ja yrittänyt uudelleen on ollut paljon helpompaa. Ja koska tiesin ettei ohjelmassa ole mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa, oli helpompi verrytellä. Usein kompastuu verryttelyssä säätämään juuri niitä vaikempia ohjelman osia, eikä niitä mitkä onnistuu hyvin, ja silloin ei ole itsevarmuus radalle lähtiessä ehkä kummallakaan ihan paras mahdollinen.

Kuva Jonna Pelanti

Meillähän on ollut lähes puolentoistavuoden kisatauko ja minua vähän jännitti oma suorittaminen. Jäädynkö kun pilli soi? Vai pystynkö vain ratsastamaan ottamatta paineita? Olen vuosien varrella päässyt kohtalaisen hyvin eroon lamaanuttavasta jännityksestä radalla jolloin ratsastaminen unohtuu ja radasta vain yrittää selvityä (mahdollisimman nopeasti) maaliin. Nyt pystyin ratsastamaan ihan kuin ennenkin tehtävästä toiseen hyvällä fiiliksellä. Toki radassa olisi vieläkin korjattavaa mm. keskiravissa ja laukka-käynti siirtymisessä, jossa oma keskivartalo pitäisi saada vahvemmaksi ja toisaalta hevonen paremmin takaosan päälle ja lyhentämään laukkaa, jolloin siirtyminen olisi hyvä. Mutta mieltä lämmittävät tuomarin kommentit erityisesti laukkaosuudesta sekä loppukommentit pehmeästä ratsastuksesta ja "luvasta" siirtyä helppo A -tasolle. No se jää meillä ensi kisakaudelle.