maanantai 12. toukokuuta 2014

Ajatukset kirkastuvat

Blogi on ollut  pitkään hiljaa. Hiljaiseloon on ollut syynä uusi perheenjäsen, joka vie aika paljon aikaa, mutta myös se että ajatukset ovat olleet enemmän tai vähemmän sekaisin kevään tapahtumien vuoksi.
Tänä vuonna aprillipäivä oli täynnä kaikkea muuta kuin hauskoja kepposia.. Ässä pääsi laukkailemaan enkelihevosena ikivihreille laitumille 1.4.2014. Vaikka tiedän sydämessäni tehneeni oikein, se ei poista ikävää. Ja vaikka minulla olikin hyvin aikaa valmistautua Ässän poismenoon vakuutusyhtiön korvauspäätöstä odotellessa, en voinut välttyä kyyneleiltä, kun ratsuttaja laittaa viestiä Ässän vihdoin päässeen kivuistaan.
Ässä päädyttiin tuhkaamaan Lemmikkilehdossa, koska sillä oli elinikäinen teuraskielto takapolven piikityksen vuoksi. Nyt odotan, että saamme laitettua oman talomme pihan kuntoon ja käymme ostamassa Ässälle oma hevoskastajan, jonka juurelle tuhkauurna haudataan. Onneksi asumme sen verran maalla, että tämä on mahdollista.

Minulla on autotallissa ja kellarissa hyvä kokoelma hevostarvikkeita (yhtään satulahuopaa ei esimerkiksi enää tarvitse  hankkia..), jotka odottavat uutta käyttäjää. Ensin ajattelin, että haluanko edes lähteä tähän hevosrumbaan uudelleen? Monilla ystävilläni on tänä vuonna ollut melko paljon visiittejä klinikoille erinäisten vaivojen vuoksi ja treenejä ja kisoja on jouduttu perumaan ihan liikaa. Ja miten pääsisin eroon siitä, etten vertailisi hevosia Ässään? Ehkä eniten pelkäsin tunnetta, jos mikään ei tuntuisikaan miltään, kun Ässä on poissa.

Hyvä ystäväni oli luvannut lainata omaa hevostaan minulle heti kun vain haluaisin kiivetä takaisin hevosen selkään ja äitienpäivän kunniaksi lähdin reippaana matkaan. Ratsastushousujen nappi vähän kiristi vyötärön seudulta, mutta se annetakoon vielä anteeksi (mutta ei enää vuoden päästä..). Kypärä, kengät, chapsit ja hanskat kaivettiin esiin naftaliinista ja ei kun hevosen kyytiin. Ensin vähän kävelin ohjastuntumalla, sitten vähän keventelin. Täti kyllä alkoi hengästyä varsin pienestä, eikä tämä kevään siitepölyaalto ainakaan helpota asiaa yhtään.

Täti tuuppaa. Kuva: Sanna Kuusakoski

Välikävelyiden jälkeen vähän laukkaa ja nyt aidanvierustan todistajat alkoivat epäillä minun innostuneen ja oikeassa olivat! Ratsastustauko kyllä tuntui kropassa, vaikka ystävät kehuivatkin istuntaani, mutta ratsastus tuntui yhtä hyvälle kuin ennenkin ja oli kiva huomata että hevonenkin oli rento ja kuulolla. Jäi hyvä fiilis. Ratsastuksen jälkeen minulta kysyttiin, että haluaisinko lisää tätä? Vastausta ei tarvinnut paljon miettiä. Kyllä! I feel good!

Mutta totuusthan on se, ettei minulla juuri nyt ole ihan hirveästi aikaa omalle hevoselle, jota pitäisi liikuttaa vähintään 5-6 kertaa viikossa, sillä pienin perheenjäsenemme tarvitsee minua (ja miksei myös ne isommatkin). Nyt suunnitelmissa olisi hankkia nuori 5-7 vuotias hevonen, joka menisi aluksi ratsutettavaksi taitavalle nuorten hevosten ratsastajaystävälleni ja jos hevonen osoittautuisi järkeväksi voisin pikkuhiljaa aloitella ratsastusta kerran viikossa kunnes lapsonen vähän kasvaa. Sounds like a plan!


perjantai 7. helmikuuta 2014

Elämä ilman Ässää on menetystarina...

Viimeiseen asti toivoin sen kuitenkin olevan menestystarina. Mutta 650 kilometriä autonratissa ja 30 minuuttia klinikalla sinetöi päätöksen. Kaikki on ohi.

Ässälle oli varattu aika Tupamäelle Laukaan klinikalle, koska se on ollut ratsuttajan mielestä hyvin epätasainen, välillä parempi, välillä huonompi. Ja täytyy sanoa, että vaikka reissu oli paska, se kannatti tehdä. Nostan todella hattua kyseiselle eläinlääkärille, todellinen ammattilainen. Mistä näitä saataisiin Suomeen lisää?




Haavi auki

Hevonen otettiin käytävälle ja Tupamäki katsoi hevosta ehkä noin 15 sekuntia takaapäin ja kysyy että koska tämä lonkanpään vamma on sattunut? Anteeksi mikä? Ei kukaan ole koskaan todennut siinä mitään poikkeavaa. Yksikään eläinlääkäri, hieroja, fyssari..

Luultavasti 5-vuotiaana tapahtuneessa kaatumisessa lonkka on saanut hittiä. Hän myös kertoi, että samanlaisia vammoja tulee myös jos hevoset ryntäävät oviaukosta ja kolhivat lonkkaansa ovenpieleen. Tästä lonkan vammasta johtuen takapolveen yhdistyvä lihas on heikentynyt. Ja se taas saa aikaan sen, että kyseinen takapolvi vaikuttaa heikolta, vaikka ongelma onkin itseasiassa vähän ylempänä. Ja kertaalleenhan Ässällä on piikitetty juurikin tuo kyseinen takapolvi.

Tämän lihaksen voisiko sanoa surkastuminen näkyy siinä, että vasen takajalka on vähän hitaampi ja heikompi. Se tulee näkymään kouluratsastuksessa mitä vaativimpiin liikkeisiin mennään. Jo nyt voin jälkikäteen sanoa, että niinä harvoina kertoina kun teimme laukanvaihtoja, se oli aina helpompaa toiseen suuntaan. Ja mitä enemmän tarvitaan kokoamista, sen vaikeammaksi liikkeet tulevat. Hankitreenillä tähän lihakseen voisi jonkun verran vaikuttaa ja auttaa sitä vahvistumaan.

No jatkettiin tutkimuskierrosta ja eläinlääkäri käy läpi kaikki jalat käsin tunnustellen ja kysyy oikean etujalan kohdalla koska tämä jännevamma on todettu? Olen sanaton. Ei mitään jännevammoja ole koskaan ollut tai todettu. Missään, koskaan, milloinkaan. En oikein tiennyt siinä kohtaa mitä ajatella. Tuskin kykenin ajattelemaan yhtään mitään. Olin niin ulalla, etten hoksannut edes ottaa valokuvaa jalasta. Vuohisen kohta oli selvästi enemmän pullollaan ulospäin kuin toisessa jalassa. Ero oli helppo huomata kun karvat ajettiin pois. Jalka ultrattiin ja löydöksenä oli paksuuntunut rengasside, joka on revennyt. Tällöin jännetupen neste valuu siteen ja ihon väliin. Tämä aiheuttaa painetta, jolloin rengassside puristaa jalan jänteitä ja aiheuttaa kipua. Leikkaushoidossa rengasside voitaisiin katkaista, mutta koska tämä on niin vanha vamma, leikkauksen ennuste on huono.

Kuvassa numero 8 on vuohisen rengasside. Rengasside pitää paikallaan jänteitä ja tukee nivelen rakenteita. Kuva Hevosen ABC atlas s. 74.

Lisäksi vasemmassa etujalassa todettiin jännetuppi oli nesteilevä, levinnyt sivuille ja paksuuntunut. Ensin on ollut ehkä lonkkavamma, sitten ristikkäisessä etujalassa jännevamma ja se on alkanut rasittamaan myös toista etujalkaa.

"Tämän hevosen ongelmia katsoessa tulee vähän turhautunut olo."

Vastaisin, että kyllä, minulla on ollut sama tunne jo pitkään. Päätettiin ettei jalalle tehdä mitään, tosin ei sille nyt olisi mitään voinut tehdäkään. Erikoinen klinikkareissu, kun hevonen ei saanut edes känniä päälle. Ratsain hevosta ei tarvinnut edes esittää, jouksutus liinassa ja taivutuskoe riittivät. Eläinlääkäri uskoo helposti, että ratsastettavuus on mitä se on.


Ässän tulevaisuus

Ässä ei enää kestä valmennus- tai kisäkäyttöä, mutta kevyttä köpöttelyliikuntaa sen pitäisi kestää ja se olisi jaloille myös ehdottomasti parempi kuin seisottaminen tallissa. Tarhassa / laitumella liikkuminen tekisi hyvää. Ja etujalkojen huolellinen kylmäys jokaisen liikutuksen jälkeen todennäköisesti auttaa vähän pitämään jalat jossakin kunnossa, mutta ei tokikaan paranna vammaa. Talvella voi käyttää apuna lumesta tehtäviä kylmäyskääreitä ja kesällä savea.
Hevonen lähti matkaamaan ratsuttajan kanssa takaisin Ypäjälle ja jos sille löytyy kohtuullisessa ajassa sopiva eläkekoti, niin se myydään. Mutta uuden omistajan tulisi kuitenkin olla hevosihminen, joka osaa toimia päivän kunnon mukaan. Jos sopivaa kotia ei löydy, iso musta pääsee laukkaamaan ikivihreille laitumille. Vaihtoehdot ovat siis vähissä. Ollapa oma maatila, jossa yksi joutopolle menisi kisahevosen seurana..

Eniten (v#*?#/aa)  harmittaa..

..kaikki (tässä kohtaa meinasin kiroilla, mutta käyttäydyn kuitenkin sivistyneesti).

Ensinnäkin se, ettei tuota lonkan vammaa ole kukaan huomioinut missään kohtaa. Ei eläinlääkärit Hyvinkäällä tai Kangasalla, eivät ammattitaitoiset hierojat eivätkä muutamat ulkomaiset ja arvostetut fyssaritkaan. Että mihin tässä uskaltaa enää luottaa?

Ja toisekseen tuo etujalan jännevamma, jota ei myöskään ole missään, koskaan, kenenkään toimesta löydetty. Vaikka sen löytäminen onkin kuulema paljon helpompaa kuin minkään fasettiniveltulehduksen ja nyt sen löytää kokenut eläinlääkäri vain tunnustelemalla jalkaa käsin. Rengassidevamma ei kuitenkaan ole mitenkäänhaarvinaista hevosilla.
Ikuiseksi mysteeriksi jää se, koska tuo vamma on syntynyt. Pidän itseäni kuitenkin sen verran kokeneena, että uskon huomaavani jos hevoseltani menee jalka. Sen on täytynyt olla turvonnut, kipeä, arka ja hevonen on todella ontunut jalkaa. Eläinlääkärikin totesi, etten voisi olla sitä huomaamatta. Mitään tällaista ei ole tapahtunut. Eikä myöskään yksikään valmentaja ole kommentoinut että Ässä olisi valmennuksissa ontunut. 

Hyvällä tuurilla tuo vamma on mennyt läpi ostotarkastuksestakin. Mutta en halua syyttää sen enempää myyjää kuin eläinlääkäreitäkään, sillä tuskin kukaan mitään on tahallaan jättänyt tutkimatta. Hevosen tutkiminen on aina suuri mysteeri. Eläinlääkärit tekevät hevosen omistajan / ratsastajan kertomuksen ja hevosen oireiden varassa tutkimuksia, joista joskus löytyy vastaus, joskus ei. Ja tästä olen oppinut, että vaikka jotakin vikaa löydetäänkin ja hoidetaankin, niin aina pitäisi tarkkaan pohtia onko se juuri se ainoa ongelma vai kumpuavatko oireet jostakin muualta kropasta. Vika voi oikeasti olla jossakin ihan muualla, mutta toinen osa kropasta reagoi.

Epäonnistuminen, pettymys

Päällimmäinen tunnetila. Ihminen ei pidä epäonnistumisesta eikä pettymyksistä. Se on fakta. Mutta sanotaan, että ne kasvattavat ihmistä. Toki olen tässä kaikkien klinikkakäyntien ja oireilujen välimaastossa myös välillä miettinyt mahdollisuutta, ettei mitään hoitoa vaivoihin löydy. Mutta ainakaan minä en kuitenkaan pystynyt olemaan täysin varautunut tähän tilanteeseen. Klinikalla olin kuin mitään ei olisi tapahtunut, kyyneleet tulivat vasta kotona. Ehkä vasta silloin lopulta tajusin, että tämä oli tässä. Ässä ei enää koskaan palaa kotiin. Miten niin voi olla?

Mutta tiedän tehneeni kaikkeni mitä pystyin ja osasin. Näistä vuosista on kuitenkin kertynyt roppakaupalla kokemusta ja vastaavissa tilanteissa osaan olla tulevaisuudessa tarkempi ja fiksumpi. Ja paljonhan meillä oli hienoja hetkiä ja olen saanut tutustua moniin uusiin ihaniin ihmisiin ja hevosiin.

Kesälle oli suunniteltu heppasten kesätallielämää, meetingiä ja muuta mukavaa puuhaa. Olin kuvitellut puuhastelevani sitä sun tätä, mutta nyt nekin suunnitelmat näyttävät kariutuvan. Vaikken nytkään ole käynyt päivittäin tallilla, olin jo valmistautunut siihen, että se osa elämääni palaa kesällä.

http://www.wordsonimages.com

Oma tulevaisuus

Tässä kohden tulee suuri kysymysmerkki. Olin suunnitellut hevosen selkään palaamista alkukesästä. Minua ahdistaa jo nyt ajatus uuden hevosen etsimisestä,  koska se oli Ässänkin kohdalla vaikeaa. Sen täytyy tuntua oikealta. Ja uuden hevosen hankinta on tietysti myös rahakysymys. Mutta kuka tietää mitä tapahtuu.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Volttiharjoitus

Kävin eilen katsomassa Jenny Erikssonin kouluvalmennuksia. Olipa kiva nähdä hyvää perustreeniä. Hevosten piti kulkea riittävästi eteenpäin, juoksematta kuitankaan alta, säilyttää rytmi ja kuunnella ratsastajan apua. Siis sitä helppoa ratsastusta, jossa kaikki näyttäisi tapahtuvan kuin itsestään. Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Minusta oli myös kiva nähdä että valmennus oli juurikin perusratsastusta, ei mitään kikkakolmosia. Suoraan suoralla hevosella vähän uran sisäpuolella, hyvät kulmat ja kun hevonen on tehnyt hyvin annetaan sen vähän laukata rennommin eteenpäin ja avata kaulaa. Hevosellekin tulee olo, että olipas kivaa!
Yksi harjoitus jäi erityisesti mieleen, ja varmasti päätyy minunkin suosikkiharjoituksiini ensi kesänä. Harjoituksessa ratastetaan uralta puolikas voltti keskihalkaisijalle ja jatketaankin suoraan, jolloin tulee varmistettua että hevonen todella kuuntelee sisäpohjetta eikä käänny lopuvolttia sisäpohjetta vasten. Kun suora linja löytyy, voidaan kääntää puolikas voltti takaisin uralle. Yksin ratsastettaessa kannattaa ratsastaa suora ura kohti peiliä, jos vain mahdollista, niin pystyy vielä paremmin tarkastamaan suoruuden.

Ensin puolikas voltti uralta keskihalkaisijalle ja pätkä suoraan ja puolikas voltti takaisin uralle.

Harjoituksenhan voi tehdä kaikissa askellajeissa ja mitä paremmin hevonen reagoi sisäpohkeeseen sitä vähemmän tarvitaan kontrolliaskeleita suoraan puolikkaiden välillä, lopulta ihan muutama askel suoraan riittää.
Ensi viikolla luvassa Stellan treenit katsomosta käsin. Ja voi että himottaisi itselläkin päästä treenaamaan, olisi niin huippua. Mutta kaikki aikanaan!

tiistai 7. tammikuuta 2014

Hevoseton on levoton. Vaan ei huoleton..


Ässä muutti marraskuun alussa Ypjällle treeniin, koska en pysty itse ennen ensi kevättä ratsastamaan ja olen nyt pari kuukautta viettänyt hevosetonta elämää. Alku oli rankkaa, myönnetään. Olin levoton. Olen kyllä välillä vieläkin. Ja ei ne huolet hevosesta kuitenkaan ole mihinkään kadonneet..

Hevoseton vaan ei huoleton..

Vaikka ikuinen kiire tuntuikin perhe-elämässä helpottavan, jotakin niin olennaista puuttui. Se on se ihan oma aika, jolloin pään saa nollattua työ- ja kotiasioista. Unohtamatta tallikavereiden kanssa käytäviä keskusteluja asiasta ja asian vierestä. Hevosen tuoksu. Hörähdykset ja hirnahtelut.
Joulukuu oli onnekseni töissä todella kiireinen, kuten aina. Silloin en paljon edes jaksanut murehtia hevosettomuuttani. Nyt kun työtilanne on taas helpottanut, niin mieli tekisi takaisin satulaan, mutta vähän aikaa on vielä maltettava.

Kaiken tämän ylimääräisen vapaa-ajan olen kuitenkin onnistunut kuluttamaan vaikka ensin olin vähän huolissani siitä. Ja ei, en ole tehnyt suursiivousta kodin kaappeihin enkä myöskään aio (vaikka aihetta varmasti olisi). Olen nimittäin hankkinut itselleni kuntosalikortin ja käynyt oman trainerini kanssa tekemässä hieman rajoittuneeseen kroppaani sopivan saliohjelman, jota olen pyrkityt tekemään kolme kertaa viikossa. Ja ottaen huomioon, että en ole koskaan ennen harrastanut kuntosalihommia, se on osoittautunut varsin kivaksi puuhaksi. Yhdellä ryhmäjumppatunnillakin kävin, mutta se ei ollut yhtään mun juttu.

Tämä voisi toimia myös muodossa "Riding is like marriage.."

Tällä kuntosaliprojektilla toivon olevan positiivisia vaikutuksia sitten kun taas palaan takaisin satulaan. Toivon ja uskon, ettei lihaskunto ole ainakaan huonontunut tässä noin puolen vuoden ratsastustauon aikana.  Ja jos vain ikinä saan aikani riittämään, olisi kuntosalilla käyntiä tarkoitus jatkaa jossakin määrin myös ratsastuksen ohella, edes kerran viikossa.

Toinen projektini tässä tauon aikana on lukea muutamia kirjoja. Ensimmäinen työn alla oleva kirja on suuren idolinini Kyrankin suosittelema Mary Wanlessin Mielekästä ratsastusta: innovatiivisia oppimisstrategioita ratsastuksen perusasioihin. Wanless käyttää kehittämäänsä Ride with your mind -opetusmetodiaan ja lupaa tehdä keskivertoratsastajasta taiturin. Ja tässä juuri sellainen henkilö! Että pitäkää hatuistanne kiinni kun ensi syksynä palaan kisaradoille. Taiturina :P


Minua kirjassa ensisilmäyksellä ihastuttivat muutamat hyvät kuvat, pääpainopiste ratsastajan istunnassa sekä selkeä mihin pyritään - mistä lähdetään - ongelma korjaaminen asettelu. Kirjassa on myös ilman hevosta tehtäviä harjoituksia. Sopii siis minulle. Kunhan saan kirjan luettua, voisin kirjoittaa siitä hieman lisää analyysiä. Sillä välin, käy kurkkaamassa Maryn nettisivuilta lisää mistä on kyse.
 Muita kirjoja jotka odottavat lukemista ovat Hevosen kengitys (siitäkin taiteenlijista olisi hyvä ymmärtää edes vähän enemmän) ja Jan Brinkin Dressyrskola.

Muun toiminnan ohella lisäoppia haetaan Jenny Erikssonin, Stella Hagelstamin ja Piia Pantsun valmennuksista, jonne pääsen seuraamaan ystäviäni hevosten selässä. Vaihtopenkiltäkin oppii kuitenkin aina jotakin ja saa ehkä uusia näkökulmia ja ideoita ratsastukseen touteutettavaksi sitten joskus.

Ässä on viihtynyt Ypäjällä hyvin, onhan se siellä nuoruusvuosiaankin viettänyt ja mekin yhdessä monet reissut sinne tehneet. Minua ei suurestikaan huolettanut jättää rakasta mustaani sinne vanhojen tuttujen ratsuttajien ja valmentajien hoiviin. Se on päässyt maastoilemaan, hyppäämään ja treenaamaan koulua. Ja kuolaimia. Mutta jottei homma olisi liian ihanaa, niin edelleen Ässällä on jotakin vikaa jossakin kohtaa kroppaa. Sillä on välillä parempia ja välillä huonompia ratsastuspäiviä, varsinkin kuolaimilla. Seuraavaksi lähdemme helmikuun alussa käymään Laukaalla Tupamäen vastaanotolla. Jos, jos ja jos löytäisimme vielä jotakin mikä selittäisi hankaluudet ratsastuksessa. Ja olisi vielä hoidettavissa. Mutta se selviää aikanaan, peukkuset pystyyn ettei tämän uljaan mustan ura ole tässä. Siihen asti Ässä liikkuu päivän kunnon mukaan. Niin kuin omistajansakin.

Ja koska lähes kaikissa blogeissa on asetettu tavoitteet kaudelle 2014, niin miksipä en minäkin niitä tässä vähän pohtisi.
Kaudella 2014 tavoitteena (tärkeysjärjestyksessä)
- saada hevonen kuntoon
- saada ratsastaja paremmassa kunnossa takaisin satulaan
- päästä taas treenaamaan oikeasti
- ja koko kauden kruunaisi edes yksi startti valkoisten aitojen sisäpuolella!

Katsotaan minne päästään :)