Ajatukset kirkastuvat

Blogi on ollut  pitkään hiljaa. Hiljaiseloon on ollut syynä uusi perheenjäsen, joka vie aika paljon aikaa, mutta myös se että ajatukset ovat olleet enemmän tai vähemmän sekaisin kevään tapahtumien vuoksi.
Tänä vuonna aprillipäivä oli täynnä kaikkea muuta kuin hauskoja kepposia.. Ässä pääsi laukkailemaan enkelihevosena ikivihreille laitumille 1.4.2014. Vaikka tiedän sydämessäni tehneeni oikein, se ei poista ikävää. Ja vaikka minulla olikin hyvin aikaa valmistautua Ässän poismenoon vakuutusyhtiön korvauspäätöstä odotellessa, en voinut välttyä kyyneleiltä, kun ratsuttaja laittaa viestiä Ässän vihdoin päässeen kivuistaan.
Ässä päädyttiin tuhkaamaan Lemmikkilehdossa, koska sillä oli elinikäinen teuraskielto takapolven piikityksen vuoksi. Nyt odotan, että saamme laitettua oman talomme pihan kuntoon ja käymme ostamassa Ässälle oma hevoskastajan, jonka juurelle tuhkauurna haudataan. Onneksi asumme sen verran maalla, että tämä on mahdollista.

Minulla on autotallissa ja kellarissa hyvä kokoelma hevostarvikkeita (yhtään satulahuopaa ei esimerkiksi enää tarvitse  hankkia..), jotka odottavat uutta käyttäjää. Ensin ajattelin, että haluanko edes lähteä tähän hevosrumbaan uudelleen? Monilla ystävilläni on tänä vuonna ollut melko paljon visiittejä klinikoille erinäisten vaivojen vuoksi ja treenejä ja kisoja on jouduttu perumaan ihan liikaa. Ja miten pääsisin eroon siitä, etten vertailisi hevosia Ässään? Ehkä eniten pelkäsin tunnetta, jos mikään ei tuntuisikaan miltään, kun Ässä on poissa.

Hyvä ystäväni oli luvannut lainata omaa hevostaan minulle heti kun vain haluaisin kiivetä takaisin hevosen selkään ja äitienpäivän kunniaksi lähdin reippaana matkaan. Ratsastushousujen nappi vähän kiristi vyötärön seudulta, mutta se annetakoon vielä anteeksi (mutta ei enää vuoden päästä..). Kypärä, kengät, chapsit ja hanskat kaivettiin esiin naftaliinista ja ei kun hevosen kyytiin. Ensin vähän kävelin ohjastuntumalla, sitten vähän keventelin. Täti kyllä alkoi hengästyä varsin pienestä, eikä tämä kevään siitepölyaalto ainakaan helpota asiaa yhtään.

Täti tuuppaa. Kuva: Sanna Kuusakoski

Välikävelyiden jälkeen vähän laukkaa ja nyt aidanvierustan todistajat alkoivat epäillä minun innostuneen ja oikeassa olivat! Ratsastustauko kyllä tuntui kropassa, vaikka ystävät kehuivatkin istuntaani, mutta ratsastus tuntui yhtä hyvälle kuin ennenkin ja oli kiva huomata että hevonenkin oli rento ja kuulolla. Jäi hyvä fiilis. Ratsastuksen jälkeen minulta kysyttiin, että haluaisinko lisää tätä? Vastausta ei tarvinnut paljon miettiä. Kyllä! I feel good!

Mutta totuusthan on se, ettei minulla juuri nyt ole ihan hirveästi aikaa omalle hevoselle, jota pitäisi liikuttaa vähintään 5-6 kertaa viikossa, sillä pienin perheenjäsenemme tarvitsee minua (ja miksei myös ne isommatkin). Nyt suunnitelmissa olisi hankkia nuori 5-7 vuotias hevonen, joka menisi aluksi ratsutettavaksi taitavalle nuorten hevosten ratsastajaystävälleni ja jos hevonen osoittautuisi järkeväksi voisin pikkuhiljaa aloitella ratsastusta kerran viikossa kunnes lapsonen vähän kasvaa. Sounds like a plan!

Elämä ilman Ässää on menetystarina...

Viimeiseen asti toivoin sen kuitenkin olevan menestystarina. Mutta 650 kilometriä autonratissa ja 30 minuuttia klinikalla sinetöi päätöksen. Kaikki on ohi.

Ässälle oli varattu aika Tupamäelle Laukaan klinikalle, koska se on ollut ratsuttajan mielestä hyvin epätasainen, välillä parempi, välillä huonompi. Ja täytyy sanoa, että vaikka reissu oli paska, se kannatti tehdä. Nostan todella hattua kyseiselle eläinlääkärille, todellinen ammattilainen. Mistä näitä saataisiin Suomeen lisää?

Haavi auki

Hevonen otettiin käytävälle ja Tupamäki katsoi hevosta ehkä noin 15 sekuntia takaapäin ja kysyy että koska tämä lonkanpään vamma on sattunut? Anteeksi mikä? Ei kukaan ole koskaan todennut siinä mitään poikkeavaa. Yksikään eläinlääkäri, hieroja, fyssari..

Luultavasti 5-vuotiaana tapahtuneessa kaatumisessa lonkka on saanut hittiä. Hän myös kertoi, että samanlaisia vammoja tulee myös jos hevoset ryntäävät oviaukosta ja kolhivat lonkkaansa ovenpieleen. Tästä lonkan vammasta johtuen takapolveen yhdistyvä lihas on heikentynyt. Ja se taas saa aikaan sen, että kyseinen takapolvi vaikuttaa heikolta, vaikka ongelma onkin itseasiassa vähän ylempänä. Ja kertaalleenhan Ässällä on piikitetty juurikin tuo kyseinen takapolvi.

Tämän lihaksen voisiko sanoa surkastuminen näkyy siinä, että vasen takajalka on vähän hitaampi ja heikompi. Se tulee näkymään kouluratsastuksessa mitä vaativimpiin liikkeisiin mennään. Jo nyt voin jälkikäteen sanoa, että niinä harvoina kertoina kun teimme laukanvaihtoja, se oli aina helpompaa toiseen suuntaan. Ja mitä enemmän tarvitaan kokoamista, sen vaikeammaksi liikkeet tulevat. Hankitreenillä tähän lihakseen voisi jonkun verran vaikuttaa ja auttaa sitä vahvistumaan.

No jatkettiin tutkimuskierrosta ja eläinlääkäri käy läpi kaikki jalat käsin tunnustellen ja kysyy oikean etujalan kohdalla koska tämä jännevamma on todettu? Olen sanaton. Ei mitään jännevammoja ole koskaan ollut tai todettu. Missään, koskaan, milloinkaan. En oikein tiennyt siinä kohtaa mitä ajatella. Tuskin kykenin ajattelemaan yhtään mitään. Olin niin ulalla, etten hoksannut edes ottaa valokuvaa jalasta. Vuohisen kohta oli selvästi enemmän pullollaan ulospäin kuin toisessa jalassa. Ero oli helppo huomata kun karvat ajettiin pois. Jalka ultrattiin ja löydöksenä oli paksuuntunut rengasside, joka on revennyt. Tällöin jännetupen neste valuu siteen ja ihon väliin. Tämä aiheuttaa painetta, jolloin rengassside puristaa jalan jänteitä ja aiheuttaa kipua. Leikkaushoidossa rengasside voitaisiin katkaista, mutta koska tämä on niin vanha vamma, leikkauksen ennuste on huono.

Kuvassa numero 8 on vuohisen rengasside. Rengasside pitää paikallaan jänteitä ja tukee nivelen rakenteita. Kuva Hevosen ABC atlas s. 74.

Lisäksi vasemmassa etujalassa todettiin jännetuppi oli nesteilevä, levinnyt sivuille ja paksuuntunut. Ensin on ollut ehkä lonkkavamma, sitten ristikkäisessä etujalassa jännevamma ja se on alkanut rasittamaan myös toista etujalkaa.

"Tämän hevosen ongelmia katsoessa tulee vähän turhautunut olo."

Vastaisin, että kyllä, minulla on ollut sama tunne jo pitkään. Päätettiin ettei jalalle tehdä mitään, tosin ei sille nyt olisi mitään voinut tehdäkään. Erikoinen klinikkareissu, kun hevonen ei saanut edes känniä päälle. Ratsain hevosta ei tarvinnut edes esittää, jouksutus liinassa ja taivutuskoe riittivät. Eläinlääkäri uskoo helposti, että ratsastettavuus on mitä se on.


Ässän tulevaisuus

Ässä ei enää kestä valmennus- tai kisäkäyttöä, mutta kevyttä köpöttelyliikuntaa sen pitäisi kestää ja se olisi jaloille myös ehdottomasti parempi kuin seisottaminen tallissa. Tarhassa / laitumella liikkuminen tekisi hyvää. Ja etujalkojen huolellinen kylmäys jokaisen liikutuksen jälkeen todennäköisesti auttaa vähän pitämään jalat jossakin kunnossa, mutta ei tokikaan paranna vammaa. Talvella voi käyttää apuna lumesta tehtäviä kylmäyskääreitä ja kesällä savea.
Hevonen lähti matkaamaan ratsuttajan kanssa takaisin Ypäjälle ja jos sille löytyy kohtuullisessa ajassa sopiva eläkekoti, niin se myydään. Mutta uuden omistajan tulisi kuitenkin olla hevosihminen, joka osaa toimia päivän kunnon mukaan. Jos sopivaa kotia ei löydy, iso musta pääsee laukkaamaan ikivihreille laitumille. Vaihtoehdot ovat siis vähissä. Ollapa oma maatila, jossa yksi joutopolle menisi kisahevosen seurana..

Eniten (v#*?#/aa)  harmittaa..

..kaikki (tässä kohtaa meinasin kiroilla, mutta käyttäydyn kuitenkin sivistyneesti).

Ensinnäkin se, ettei tuota lonkan vammaa ole kukaan huomioinut missään kohtaa. Ei eläinlääkärit Hyvinkäällä tai Kangasalla, eivät ammattitaitoiset hierojat eivätkä muutamat ulkomaiset ja arvostetut fyssaritkaan. Että mihin tässä uskaltaa enää luottaa?

Ja toisekseen tuo etujalan jännevamma, jota ei myöskään ole missään, koskaan, kenenkään toimesta löydetty. Vaikka sen löytäminen onkin kuulema paljon helpompaa kuin minkään fasettiniveltulehduksen ja nyt sen löytää kokenut eläinlääkäri vain tunnustelemalla jalkaa käsin. Rengassidevamma ei kuitenkaan ole mitenkäänhaarvinaista hevosilla.
Ikuiseksi mysteeriksi jää se, koska tuo vamma on syntynyt. Pidän itseäni kuitenkin sen verran kokeneena, että uskon huomaavani jos hevoseltani menee jalka. Sen on täytynyt olla turvonnut, kipeä, arka ja hevonen on todella ontunut jalkaa. Eläinlääkärikin totesi, etten voisi olla sitä huomaamatta. Mitään tällaista ei ole tapahtunut. Eikä myöskään yksikään valmentaja ole kommentoinut että Ässä olisi valmennuksissa ontunut. 

Hyvällä tuurilla tuo vamma on mennyt läpi ostotarkastuksestakin. Mutta en halua syyttää sen enempää myyjää kuin eläinlääkäreitäkään, sillä tuskin kukaan mitään on tahallaan jättänyt tutkimatta. Hevosen tutkiminen on aina suuri mysteeri. Eläinlääkärit tekevät hevosen omistajan / ratsastajan kertomuksen ja hevosen oireiden varassa tutkimuksia, joista joskus löytyy vastaus, joskus ei. Ja tästä olen oppinut, että vaikka jotakin vikaa löydetäänkin ja hoidetaankin, niin aina pitäisi tarkkaan pohtia onko se juuri se ainoa ongelma vai kumpuavatko oireet jostakin muualta kropasta. Vika voi oikeasti olla jossakin ihan muualla, mutta toinen osa kropasta reagoi.

Epäonnistuminen, pettymys

Päällimmäinen tunnetila. Ihminen ei pidä epäonnistumisesta eikä pettymyksistä. Se on fakta. Mutta sanotaan, että ne kasvattavat ihmistä. Toki olen tässä kaikkien klinikkakäyntien ja oireilujen välimaastossa myös välillä miettinyt mahdollisuutta, ettei mitään hoitoa vaivoihin löydy. Mutta ainakaan minä en kuitenkaan pystynyt olemaan täysin varautunut tähän tilanteeseen. Klinikalla olin kuin mitään ei olisi tapahtunut, kyyneleet tulivat vasta kotona. Ehkä vasta silloin lopulta tajusin, että tämä oli tässä. Ässä ei enää koskaan palaa kotiin. Miten niin voi olla?

Mutta tiedän tehneeni kaikkeni mitä pystyin ja osasin. Näistä vuosista on kuitenkin kertynyt roppakaupalla kokemusta ja vastaavissa tilanteissa osaan olla tulevaisuudessa tarkempi ja fiksumpi. Ja paljonhan meillä oli hienoja hetkiä ja olen saanut tutustua moniin uusiin ihaniin ihmisiin ja hevosiin.

Kesälle oli suunniteltu heppasten kesätallielämää, meetingiä ja muuta mukavaa puuhaa. Olin kuvitellut puuhastelevani sitä sun tätä, mutta nyt nekin suunnitelmat näyttävät kariutuvan. Vaikken nytkään ole käynyt päivittäin tallilla, olin jo valmistautunut siihen, että se osa elämääni palaa kesällä.

http://www.wordsonimages.com

Oma tulevaisuus

Tässä kohden tulee suuri kysymysmerkki. Olin suunnitellut hevosen selkään palaamista alkukesästä. Minua ahdistaa jo nyt ajatus uuden hevosen etsimisestä,  koska se oli Ässänkin kohdalla vaikeaa. Sen täytyy tuntua oikealta. Ja uuden hevosen hankinta on tietysti myös rahakysymys. Mutta kuka tietää mitä tapahtuu.

Volttiharjoitus

Kävin eilen katsomassa Jenny Erikssonin kouluvalmennuksia. Olipa kiva nähdä hyvää perustreeniä. Hevosten piti kulkea riittävästi eteenpäin, juoksematta kuitankaan alta, säilyttää rytmi ja kuunnella ratsastajan apua. Siis sitä helppoa ratsastusta, jossa kaikki näyttäisi tapahtuvan kuin itsestään. Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Minusta oli myös kiva nähdä että valmennus oli juurikin perusratsastusta, ei mitään kikkakolmosia. Suoraan suoralla hevosella vähän uran sisäpuolella, hyvät kulmat ja kun hevonen on tehnyt hyvin annetaan sen vähän laukata rennommin eteenpäin ja avata kaulaa. Hevosellekin tulee olo, että olipas kivaa!
Yksi harjoitus jäi erityisesti mieleen, ja varmasti päätyy minunkin suosikkiharjoituksiini ensi kesänä. Harjoituksessa ratastetaan uralta puolikas voltti keskihalkaisijalle ja jatketaankin suoraan, jolloin tulee varmistettua että hevonen todella kuuntelee sisäpohjetta eikä käänny lopuvolttia sisäpohjetta vasten. Kun suora linja löytyy, voidaan kääntää puolikas voltti takaisin uralle. Yksin ratsastettaessa kannattaa ratsastaa suora ura kohti peiliä, jos vain mahdollista, niin pystyy vielä paremmin tarkastamaan suoruuden.

Ensin puolikas voltti uralta keskihalkaisijalle ja pätkä suoraan ja puolikas voltti takaisin uralle.

Harjoituksenhan voi tehdä kaikissa askellajeissa ja mitä paremmin hevonen reagoi sisäpohkeeseen sitä vähemmän tarvitaan kontrolliaskeleita suoraan puolikkaiden välillä, lopulta ihan muutama askel suoraan riittää.
Ensi viikolla luvassa Stellan treenit katsomosta käsin. Ja voi että himottaisi itselläkin päästä treenaamaan, olisi niin huippua. Mutta kaikki aikanaan!

Hevoseton on levoton. Vaan ei huoleton..

Ässä muutti marraskuun alussa Ypjällle treeniin, koska en pysty itse ennen ensi kevättä ratsastamaan ja olen nyt pari kuukautta viettänyt hevosetonta elämää. Alku oli rankkaa, myönnetään. Olin levoton. Olen kyllä välillä vieläkin. Ja ei ne huolet hevosesta kuitenkaan ole mihinkään kadonneet..

Hevoseton vaan ei huoleton..

Vaikka ikuinen kiire tuntuikin perhe-elämässä helpottavan, jotakin niin olennaista puuttui. Se on se ihan oma aika, jolloin pään saa nollattua työ- ja kotiasioista. Unohtamatta tallikavereiden kanssa käytäviä keskusteluja asiasta ja asian vierestä. Hevosen tuoksu. Hörähdykset ja hirnahtelut.
Joulukuu oli onnekseni töissä todella kiireinen, kuten aina. Silloin en paljon edes jaksanut murehtia hevosettomuuttani. Nyt kun työtilanne on taas helpottanut, niin mieli tekisi takaisin satulaan, mutta vähän aikaa on vielä maltettava.

Kaiken tämän ylimääräisen vapaa-ajan olen kuitenkin onnistunut kuluttamaan vaikka ensin olin vähän huolissani siitä. Ja ei, en ole tehnyt suursiivousta kodin kaappeihin enkä myöskään aio (vaikka aihetta varmasti olisi). Olen nimittäin hankkinut itselleni kuntosalikortin ja käynyt oman trainerini kanssa tekemässä hieman rajoittuneeseen kroppaani sopivan saliohjelman, jota olen pyrkityt tekemään kolme kertaa viikossa. Ja ottaen huomioon, että en ole koskaan ennen harrastanut kuntosalihommia, se on osoittautunut varsin kivaksi puuhaksi. Yhdellä ryhmäjumppatunnillakin kävin, mutta se ei ollut yhtään mun juttu.

Tämä voisi toimia myös muodossa "Riding is like marriage.."

Tällä kuntosaliprojektilla toivon olevan positiivisia vaikutuksia sitten kun taas palaan takaisin satulaan. Toivon ja uskon, ettei lihaskunto ole ainakaan huonontunut tässä noin puolen vuoden ratsastustauon aikana.  Ja jos vain ikinä saan aikani riittämään, olisi kuntosalilla käyntiä tarkoitus jatkaa jossakin määrin myös ratsastuksen ohella, edes kerran viikossa.

Toinen projektini tässä tauon aikana on lukea muutamia kirjoja. Ensimmäinen työn alla oleva kirja on suuren idolinini Kyrankin suosittelema Mary Wanlessin Mielekästä ratsastusta: innovatiivisia oppimisstrategioita ratsastuksen perusasioihin. Wanless käyttää kehittämäänsä Ride with your mind -opetusmetodiaan ja lupaa tehdä keskivertoratsastajasta taiturin. Ja tässä juuri sellainen henkilö! Että pitäkää hatuistanne kiinni kun ensi syksynä palaan kisaradoille. Taiturina :P

Minua kirjassa ensisilmäyksellä ihastuttivat muutamat hyvät kuvat, pääpainopiste ratsastajan istunnassa sekä selkeä mihin pyritään - mistä lähdetään - ongelma korjaaminen asettelu. Kirjassa on myös ilman hevosta tehtäviä harjoituksia. Sopii siis minulle. Kunhan saan kirjan luettua, voisin kirjoittaa siitä hieman lisää analyysiä. Sillä välin, käy kurkkaamassa Maryn nettisivuilta lisää mistä on kyse.
 Muita kirjoja jotka odottavat lukemista ovat Hevosen kengitys (siitäkin taiteenlijista olisi hyvä ymmärtää edes vähän enemmän) ja Jan Brinkin Dressyrskola.

Muun toiminnan ohella lisäoppia haetaan Jenny Erikssonin, Stella Hagelstamin ja Piia Pantsun valmennuksista, jonne pääsen seuraamaan ystäviäni hevosten selässä. Vaihtopenkiltäkin oppii kuitenkin aina jotakin ja saa ehkä uusia näkökulmia ja ideoita ratsastukseen touteutettavaksi sitten joskus.

Ässä on viihtynyt Ypäjällä hyvin, onhan se siellä nuoruusvuosiaankin viettänyt ja mekin yhdessä monet reissut sinne tehneet. Minua ei suurestikaan huolettanut jättää rakasta mustaani sinne vanhojen tuttujen ratsuttajien ja valmentajien hoiviin. Se on päässyt maastoilemaan, hyppäämään ja treenaamaan koulua. Ja kuolaimia. Mutta jottei homma olisi liian ihanaa, niin edelleen Ässällä on jotakin vikaa jossakin kohtaa kroppaa. Sillä on välillä parempia ja välillä huonompia ratsastuspäiviä, varsinkin kuolaimilla. Seuraavaksi lähdemme helmikuun alussa käymään Laukaalla Tupamäen vastaanotolla. Jos, jos ja jos löytäisimme vielä jotakin mikä selittäisi hankaluudet ratsastuksessa. Ja olisi vielä hoidettavissa. Mutta se selviää aikanaan, peukkuset pystyyn ettei tämän uljaan mustan ura ole tässä. Siihen asti Ässä liikkuu päivän kunnon mukaan. Niin kuin omistajansakin.

Ja koska lähes kaikissa blogeissa on asetettu tavoitteet kaudelle 2014, niin miksipä en minäkin niitä tässä vähän pohtisi.
Kaudella 2014 tavoitteena (tärkeysjärjestyksessä)
- saada hevonen kuntoon
- saada ratsastaja paremmassa kunnossa takaisin satulaan
- päästä taas treenaamaan oikeasti
- ja koko kauden kruunaisi edes yksi startti valkoisten aitojen sisäpuolella!

Katsotaan minne päästään :)

Kisakauden aloitus ja lopetus

Nyt on aivan huippufiilis! 

Kuva Lilli Kanerva

En ole ehtinyt istahtaa aiemmin viikon varrella koneelle pukemaan viime sunnuntain tuntoja sanoiksi, mutta nyt pimenevässä syysillassa päätin ottaa koneen esille.
Olimme siis Ässän kanssa oman seuramme koulukisoissa sunnuntaina. Luokkana oli K.N. Special ja olin pyytänyt lupaa osallistua sääntöjen vastaisella suitsituksella eli hackamorella. Ja mitä mitä, me suoritimme hyvän radan ilman suurempia ongelmia, voitimme luokan prosentein 70,6! Olin kyllä ihan yhtä hymyä koko loppu päivän, ei meinannut edes illalla uni tulla kun oli niin hyvä fiilis!

Kuva Jaana Lunkka

Ihan parasta tässä on se, että olen uskonut siihen että me selvitään meidän ongelmista ja nyt näyttää siis todella hyvältä. Vaikka minulle useasta suunnasta kehoitettiin etsimään uutta kisahevosta, jotenkin minulla oli tunne että nyt ei kannata antaa periksi. Ja ainakin nyt periksiantamattomuus vihdoin kantaa hedelmää. Ässä on palautunut treeniin alkukesästä tehtyjen hoitojen jälkeen ja nyt minulla on taas alla se vanha tuttu hevonen joka osaa ja pystyy liikkumaan. Miten onnellinen olenkaan!

Kun saavuimme kisapaikalle oli Ässä hyvin tarkkana, korvat tötteröllä katseli ja tähyili missä olemme. Minä sain onneksi ystävältäni kisavaatteita lainaan, koska omistani napit kiristävät (tai siis eihän ne mene edes kiinni...). Hädässä ystävä tutaan. Lainakamppeet niskaan ja ratsun selkään. Ässä oli hyvin erilainen kuin kotona, sillä tuntui olevan kamala kiire ja se tähyili ja huhuili ystäviään. Alkuraveissa mentiin aikalailla reippasti eteenpäin ja ekat laukatkin lähti melkoisen hyvällä takaosan ponnistuksella. Mutta laukkailin alkuun ihan kevyessä istunnassa, ja otin rennosti. Luotin siihen että Ässä tasaantuu ja alkaa kuuntelemaan enemmän minua, kunhan pahimman jännitykset on purettu. Ja muutenkin ratsastin kuten olen kotonakin ratsastanut: pätkä töitä, pätkä käyntiä ja taas pätkä töitä. Ja paljon siirtymisiä ja vähän väistöjä, jotta saan Ässän herkäksi pohkeelle. Tämä metodi on toiminut tässä vaiheessa hyvin. Liian kauan jos jää junnaamaan samaa asiaa, se alkaa tökkimään vielä enemmän. Kun on ottanut pienen kävelypaussin aina väliin ja yrittänyt uudelleen on ollut paljon helpompaa. Ja koska tiesin ettei ohjelmassa ole mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa, oli helpompi verrytellä. Usein kompastuu verryttelyssä säätämään juuri niitä vaikempia ohjelman osia, eikä niitä mitkä onnistuu hyvin, ja silloin ei ole itsevarmuus radalle lähtiessä ehkä kummallakaan ihan paras mahdollinen.

Kuva Jonna Pelanti

Meillähän on ollut lähes puolentoistavuoden kisatauko ja minua vähän jännitti oma suorittaminen. Jäädynkö kun pilli soi? Vai pystynkö vain ratsastamaan ottamatta paineita? Olen vuosien varrella päässyt kohtalaisen hyvin eroon lamaanuttavasta jännityksestä radalla jolloin ratsastaminen unohtuu ja radasta vain yrittää selvityä (mahdollisimman nopeasti) maaliin. Nyt pystyin ratsastamaan ihan kuin ennenkin tehtävästä toiseen hyvällä fiiliksellä. Toki radassa olisi vieläkin korjattavaa mm. keskiravissa ja laukka-käynti siirtymisessä, jossa oma keskivartalo pitäisi saada vahvemmaksi ja toisaalta hevonen paremmin takaosan päälle ja lyhentämään laukkaa, jolloin siirtyminen olisi hyvä. Mutta mieltä lämmittävät tuomarin kommentit erityisesti laukkaosuudesta sekä loppukommentit pehmeästä ratsastuksesta ja "luvasta" siirtyä helppo A -tasolle. No se jää meillä ensi kisakaudelle.

Kesä pikakelauksella.

Kesästä jäi iso repullinen muistoja, voin vain näin jälkikäteen todeta, että vaikka emme päässeetkään kisaamaan ja treenaamaan, oli tämä silti yksi ihan parhaimmista kesistä ikinä. Ässä ja muutama sen tallikaveri pääsi kahdeksi kuukaudeksi kesätallille viettämään laidunelämää treenaamisen ohella ja voi pojat miten hevoset nauttivatkaan kesämenosta. Muutama irtokenkä ja pieni haava kuului tottakai asiaan, mutta isommilta haavereilta onneksi selvittiin. Tallikin hoidettiin omatoimisesti jakamalla aamu- ja iltatallit omaistajien kesken. Oli todella rentouttavaa hoidella neljän hevosen aamutoimia maaseudun rauhassa ja seurata hevosia laiduntamassa. Ässän aamurutiini laitumelle päästyä oli seuraava: piehtaroimaan ja siitä ylös ja heti täyttä laukkaa etsimään sitä mehevintä ruohotupsua muut hevoset perässä seuraten.

Ässä ja sen paras kaveri.

Pääsimme heinäkuun puolen välin tienoolla aloittamaan kuntoutuksen takaisin kouluratsun hommiin, vaikka klinikkareissulla Kangasalla sydämeni jätti kyllä pari ylimääräistä lyöntiä välistä, kun juoksuttaessa Ässä ontui todella selvästi oikeaa etusta. Ajattelin että ei voi olla totta, jos nyt kaiken tämän jälkeen vielä jalka tarvitsee jotakin hoitoa. Jalka kuvattiin eikä sieltä löytynyt mitään muutoksia, joten oli todennäköisesti joki nyrjähdys. Todennäköinen syy tähän löytyi kuitenkin elokuussa kengityksessä, sillä kavion pohjasta löytyi vanha verenpurkauma, joka olisi hyinkin voinut olla syy ontumiselle.
Selän ja kaulan hoidot olivat tehneet tehtävänsä, mutta edelleenkin kuolaimella ratsastaminen on hankalaa. Mutta minä ratsastan hackamorella, koska sillä Ässä on todella rento ja voin tehdä aivan kaikki samat asiat kuin kuolaimellakin (paitsi kisata, mutta ne suunnitelmat eivät nyt ole ensisijaisia).

Kävimme elokuussa sennumeeingissä huippuporukalla ja tottakai huippuhevosilla! Olin Anun ryhmässä kuten viime vuonnakin ja saimme hyviä neuvoja notkisteluun ja rentoutumiseen. Ja yksi osa näitä Ypäjän reissuja on tietty hyvä seura ja se että saa vapaasti puhua heppaa päivät pitkät :) Kotona tätä kieltä ei aina ihan ymmärretä. Pitäisi puhua tietokonetta, mut mä en osaa..

Hieno kuntoutushevonen elokuussa kahden kuukauden tauolta Ypäjälle, tähyilee selkeesti jo valkoisten aitojen sisäpuolelle ;)

Syksy onkin ollut mukava aloittaa Kyran klinikalla ja Stadikalla. Vielä tiedossa Aira Toivolan istuntakurssi, Helsinki horse show, Tukholma horse show ja ehkäpä oman seuran koulukisatkin ja jotakin muutakin muutosta, mutta niistä myöhemmin.
Hurjan hurja treeni-into päällä. Ja Ässä on tietty kasvattanut jo sellaisen talvipörrökarvan, että pakko se oli klipata, kun oli jo ihan vaahdossa puolen tunnin ratsastuksen jälkeen.

Ässästä on tullut taas musta, auringonpalvonta ruskettaa sen aina kesällä.

Tänään Ässä pääsee hierottavaksi, vasemman puolen selkä ja lapa on olleet vähän jumissa, joten jos niitä saataisiin  nyt vähän auki muutamilla hierontakerroilla parin viikon välein.

Kesälomalle kirmaten

Toinen klinikkareissu Kangasalla on takana. Ässä sai kaulaansa hienot (?) kesäklippaukset ja kortisonipiikin sekä shock wave hoitoa selkään ja niskaan. Kuukauden kuluttua menemme kontrolliin ja silloin selvinnee pääsemmekö jo treenailemaan.

Eilen olikin sitten juhlapäivä kun kaunis musta pääsi laitumelle kimolaumaan kirmaamaan. Tänä aamuna meno oli onneksi jo rauhallisempaa, vaikka Ässä olikin aika pörheänä tarhaan vietäessä. Toivottavasti se on vain uutuuden viehäystä ja meno vähän rauhoittuu päivien myötä.
Näihin kuviin ja tunnelmiin.

Hyvää juhannusta!

Vikailmoituksia

Blogi on ollut pitkään tauolla ja siihen on ollut syynsä. Talvi ja kevät on ollut hevosenomistajan pientä painajaista, sillä komeasta Ässästäni on etsitty vikaa, miksi se liikkuu niin paljon vastustellen kuolaintuntumaa. Olen harkinnut jopa koko (tyhmän) lajin lopettamista, koska siihen menee kaikki ylimääräinen aika ja raha ja mitä siitä saan? Sitä itseään niskaan koko rahan edestä. Ja samalla kun katsoo kavereita hevosineen edistymässä valmennuksissa ja kisoissa, hieman syö miestä (naista). Olen yrittänyt olla iloinen heidän puolestaan. En voi silti kieltää, ettenkö olisi ollut kateellinen ja katkera (ja kaikkea muuta mitä en tahtoisi olla) ja miettinyt mitä minä olen tehnyt tässä elämässä väärin ansaitakseni tämän? Enkö ole tehnyt tarpeeksi työtä ansaitakseni elämäni suurinta haavetta ja kehittymistä tässä vaativassa lajissa? Onko minun pakko hyväksyä se tosiasia, että tasoni on tässä ja kenelläkään ei vain ole pokkaa sanoa sitä minulle ääneen?

Seniorimeetingissä Ypäjällä 2012 (kuva Kati Taskinen)

Unettomina talviöinä olen miettinyt erilaisia vaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Kerran jo päätin myydä Ässän, mutta jokin esti minua sitä tekemästä. Sisäinen ääni. Intuitio. Naisen vaisto. Käsissäni on kuitenkin hieno hieno hevonen, oikea kultakimpale minulle. Hevonen, jolla terveenä ollessaan olisi paljon annettavaa ja mahdollisuuksia vaikka mihin. Mutta missä vika? Kaikkien ihmisten kaikista hyvistä (ja huonoistakin) neuvoista huolimatta: menkööt syteen taikka saveen, tässä pelissä aion pelata viimeiseen korttiin. Ja toivon että se on ässä. Ja sillä tiellä ollaan. Kortteja on onneksi vielä kädessä.
Kävimme Vermossa Jutilla pariinkin kertaan kevään aikana raspauksessa ja kuvattiin pään luut ja hampaat. Ei löytynyt mitään mikä oireita selittäisi. Ehdotettiin kokeiluksi masennuslääkkettä, jos hevoseni olisi vaikka ahdstunut. No siihen en alkanut, koska se on kiinnostunut ympäristöstään ja on muutenkin iloisella mielellä kun sen kanssa puuhastelee. Jos se todella olisi ollut masentunut luulen, että se olisi ollut karsinassaan apeana ja syrjäänvetäytyneenä, tyhjä katse silmissään. Juuri sellainen kuin Hevoshullun tarinoissa se kaltoinkohdeltu hevosparka, jonka joku juuri viime hetkellä pelastaa. Mutta Ässä on ollut välillä ihan ärsyttävänkin elinvoimainen ;)

Seuraavaksi Hyvinkäällä kuvattiin kaularankaa, josta ei mitään sen ihmeellisempää löytynyt. Kokeeksi saimme 2 viikon kipulääkekuurin. Jos se olisi poistanut oireita, olisi voinut vetää johtopäätöksen, jossakin kohtaa olevan kiputilan, johon kipulääke auttaa. No, tästä kokeilusta ei ollut apua.

Seuraava kohde Kangasala. Sinne pääseminen olikin sitten oma urakka, sillä herpesvirus siirsi klinikkakäyntiä kuukaudella. Voi sitä sapetuksen määrää, kun eräänä sunnuntaina sain tietää etten saakaan lähteä seuraavana aamuna klinikalle, koska talli on karanteenissa. Meillä ei siis onneksi ollut yhtään hevosta sairaana, mutta varotoimenpiteenä siis. Ja olisin toki voinut mennä klinikalle, mutten olisi voinut palata. Vain henkeä uhkaavat vakavat vammat voitaisiin hoidattaa klinikalla. Nyt tässä sohvalla istuessani mietin, että hoitojaksomme voisi jo olla ohitse ja ratsastus aloitettu uudelleen jos ja jos.. No turhapa sitä on enää murehtia, vaikka asiat olisi voinut monessakin kohtaa hoitaa eri tavalla.

Kangasalla Ässää juoksutettiin normaalit kiekurat, myös juoksutusvyön kanssa ja taivutettiin jalat. Juoksutuksessa se oli rungostaan jäykkä ja varsinkin vasemmassa laukassa taipunut ulospäin ja viskoi välillä päätään. Taivutuskokeissa ei reaktioita. Selkäranka ja kaularanka röntgattiin ja sieltä löytyikin kahdesta kohdasta fasettiniveltulehdus sekä niskajänteen kiinnityskohdasta reaktiota. Tokikaan ei ole sanottua, johtuvatko oireet näistä löydöksistä, mutta näistä on hyvä aloittaa. Hoitona sai ensimmäisellä kerralla kortisonia selkarangan tulehduskohtaan ja tällä viikolla menemme uudelleen hoidattamaan kaularankaa. Lisäksi Ässä sai shock wave hoidon niskaan. Tämän jälkeen herra sai vain tarhailla kaksi viikkoa ja sitten olemme saaneet vähän juoksuttaa isolla ympyrällä pieniä pätkiä ravia. Välillä on enemmän hallinnassa, välillä vähemmän :)

Laastaria pipiin.

Olen ollut huomaavinani Ässän selän liikkeen joustavuuden palaamista ja käyntiin tulleen lisää letkeyttä. En tiedä onko muutosta oikeasti tapahtunut vai haluanko vain nähdä muutoksen ja näin ollen uskoa että tämä hoito auttaa meitä eteenpäin. Myös ilme on astetta kirkkaampi, Ässä jopa hörähtää minulle kun kävelen tallin käytävää pitkin sen karsinan luokse. Se ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt niin. Joten voisiko tämä tarina loppua hevoshullumaisiin tunnelmiin?

Niin sairaalta kuin se kuulostaakin, olen jopa onnellinen siitä, että jotakin vikaa on löytynyt ja sitä voidaan hoitaa. Paranemisprosessia on toki jäljellä vielä, mutta jotenkin toivoa antoi myös eläinlääkärin kommentti kahdeksan viikon ratsastustauosta. Aika vähän jos sillä selvitään. Ja kiitän LähiTapiolaa kaikista korvauksista, joita se on ainakin tähän asti kitisti maksanut miedän klinikkareissuista.
Mutta edelleen kysyn itseltäni, miksi en vienyt tarkempiin tutkimuksiin aiemmin? Miksi aina vain kokeiltiin vähän sitä ja tätä erilaisten arvausten perusteella? Ja aikaa ja rahaa palaa, enkä niitä takaisin saa. Tämä olkoon minun oppituntini pyytää apua ajoissa ja hakea erilaisia arvioita eri eläinlääkäreiltä ja muilta ammattilaisilta.

Kesämies

Klinikkareissun jälkeen Ässä pääsee kavereineen haistelemaan ja maistelemaan laiduneämää maalle. Tallin ovelta on siis valoa näkyvissä ja jos minun vaistoni ovat oikeassa loistamme joku päivä yhdessä kirkkaammin kuin yksikään tähti taivaalla. Nyt nautitaan kesästä, auringosta ja ystävistä. Otetaan astetta rennommin. Voisihan asiat huonomminkin olla.

Ex tempore valmennus lauantai-iltaan..

Meille tuli yllättäen mahdollisuus osallistua Tuija Rosenqvistin valmennustunnille tänään, kun tallikaverini poni ontui ja ei voinutkaan osallistua. Vaikka tuntemukset uuden valmentajan silmien alle menemisestä olivat ristiriitaiset, sillä viime aikojen ratsastettavuusongelmat ovat todella nujertaneet motivaatiota ratsastaa ja meno ei todellakaan ole ollut sellaista mitä haluaisi muille esitellä. Mutta päätin ottaa riskin, sillä eipä tässä juurikaan ole mitään menetettävää. Päätin laittaa hackamoret päähän ja ratsastaa niin kuin osaan. Ja kyllä kannatti!

Ehdin hyvin tehdä rennon alkuverryttelyn ravissa ja laukassa kevyessä istunnassa. Teen alkuverryttelyt usein laukassa näin, koska silloin saan hevosen selälle enemmän vapautta. Aloitimme treenin käynnissä tekemällä uralla nopeita pohkeenväistöjä uralta pois ja takaisin. Hevoset saisivat tehdä teräviä ja lyhyitä askelia ja väistö voi olla aika jyrkkääkin. Hevonen tuli saada nopeaksi pohkeelle. Ja ei haittaa vaikka väliin tulisi muutama raviaskelkin, pääasia on että hevoset reagoivat pohjeapuihin riittävän nopeasti ja herkästi.  Muutaman kerran sain Ässää muistuttaa raipalla, että nyt on tosi kyseessä. Olemmehan koko tämän viikon vain lampsineet lähes pitkin ohjin pitkin poikin maneesia ja ulkopolkuja. Tässä vaiheessa Tuija sanoi että eihän se nyt niin katastrofaaliselta näytä :)

Ravissa teimme päätyihin aina voltit ja isoa kolmikaarista kiemurauraa, johon lisäsimme myöhemmin siirtymiset käyntiin jokaisella kiemuran suoralla uralla ja ympyrät kiemuran kaarelta. Ässää sai ratsastaa todella paljon liioitellun taipuneeksi ja samalla huolehtia ettei ympyrät pääsisi levahtamaan liian suuriksi. JA auttaisi todella paljon jos taas muistaisi katseen johtaa liikettä! Loppua kohden parani huomattavasti, kun muisti käyttää myös sitä ulkopohjetta ihan oikeasti. Siirtymiset käyntiin piti tehdä hidastamalla kevennystä, ei ohjasta vetämällä. Tässä Ässä oli vähän hidas, vaikka olemmekin näitä kevennysjuttuja harjoitelleet. Mutta lopulta teimme ihan asiallisia kaarteita molempiin suuntiin. Tämä kuvio on hyvin käyttökelpoinen sillä voit ratsastaa sitä esimerkiksi laukassa ja vaihtaa käynnin kautta tai askeleessa laukan aina suoralla uralla myötälaukkaan. Tai tehdä yhden tai kaksi kaarta vastalaukassa. Silloin tosin on parempi jättää voltti väliin. Ravissa voi myös ratsastaa pysähdyksen käynnin sijasta tai nostaa laukan yhden kaaren ajaksi tai ratsastaa avotaivutusta ennen volttia jne. Mielikuvitus on rajana. Tässä kuviossa saa helposti ratsastettua hyvin suoristukset ja taivutukset molempiin suuntiin.

Kiemuraurakuviomme tältä illalta. Käyntipätkien kohdalle voi varoida erilaisia siirtymisiä askellajista toiseen.

Ravityöskentelyä jatkettiin tulemalla harjoitusravissa keskihalkaisijalle ja suoristuksen jälkeen raviväistö uralle ja uralla laukannosto. Ässä teki aivan todella hienot väistöt, vasen takanen saisi tulla vielä paremmin ristiin väistössä oikealle, mutta nyt hevonen oli hyvin avuilla eikä ollut tuhannella mutkalla rungostaan. Hyvä me! Laukat nousivat hyvin, mutta Ässä saisi laukata paremmin eteen heti ensimmäisestä laukka-askeleesta. Tästä syytän kyllä ihan omaa hitauttani. Kun laukka nousee pitäisi jatkaa ratsastusta heti aktiivisesti eikä vain jäädä ookailemaan. Laukassa teimme päätyihin voltit, Ässällä edelleen ajatuksena mahdollisimman pyöreänä ja matalana. Välillä tuli todella hienoja pätkiä. Kun väistöt ja nostot sujuivat hyvin teimme puolirata leikkaa ja laukkasimme vastalaukassa maneesia ympäri ja suoralla uralla asetimme hevosta sisään eli poispäin laukasta ja pidimme laukassa hyvän eteenpäinpyrkimyksen. Ennen kulmaa asetus vaihdettiin taas laukan puolelle. Ässä tykkää tästä harjoituksesta ja tulee sillä usein laukassa paremmin pohkeen ja ohjan väliin. Jossakin välissä surautimme vielä laukanvaihdonkin diagonaalilla. Päätin etten etukäteen sano, ettemme ole niitä paljoakaan tehty vaan päätin yrittää. Ja kappas keppas, hepohan vaihtoi laukan, tosin takaosa jäi Tuijan sanojen mukaan puoli askelta jälkeen, mutta ei jääty ristilaukkahumppaan, mikä oli ollut myös mahdollista. Superyllätys!

Lopuksi siirryttiin vielä raviin. Otin ravisiirtymisen ympyrällä, jotta siitä saataisiin varmemmin laadukas. Ja sitähän se oli. Ravissa vielä muutama kunnon taivutus molempiin suuntiin ja suoristukset väliin. Vähän volttikahdeksikkoa ja siirtyminen käyntiin. Ravi-käynti siirtymisiä hiottiin vielä muutama, sillä käynnissä en päässyt enää oikein käsiksi hevoseen pohkeilla. Tein siirtymiset niin, että heti kun siirsin käyntiin tein pohkeenväistöä, jotta pääsisin vaikuttamaan takajalkoihin heti myös käynnissä. Ongelma oli vähän se, että Ässä tuppaa pyrkimään pohkeesta todella paljon eteen, jolloin se tahtoi jatkaa ravia vaikka pitikin väistää sivulle käynnissä. Mutta kyllä sieltä kelpo siirtyminen ja väistö saatiin aikaan.

Lopuksi vielä molempiin suuntiin ravissa oikein kunnon venyttelyt ja ylitaivuttelut molempiin suuntiin. Ässä oli niin rento, että sen kovatkin alkoivat ihan lörpsyä ja heilua päässä.

Positiivinen yllätysvalmennus siis takana, kahden viikon päästä olisikin sitten luvassa rataharjoitus, A-merkki näillä näkymin. Ja voimme katsoa sitten kuolaimien kanssa ja ottaa hackamoret varasuitsiksi mukaan maneesiin, jos tarvitsee kesken kaiken vaihtaa.

Neliö - kuvioiden kuningas

Valmentautuminen on kivaa. Ei siitä vain pääse mihinkään. Onnistuminen saa minut hakemaan samaa fiilistä yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka onnen tunteet satulassa kestävätkin vain  muutamia askelia, nyt tiedän että se on mahdollista ja seuraavalla kerralla voin pystyä saamaan vielä pari askelta lisää. Kovalla työllä näistä askeleista koostuu joskus kokonainen kierros. Ja jonakin päivänä voimme esittää nämä hienot askeleet kouluradalla.
Iloinen viikonloppu Pia Varjosen tallilla on ohitse ja Ässä jäi sinne muutamaksi päiväksi ratsutettavaksi. Vähän on outo olo olla ilman hevosta, mutta onhan tätä puuhaa täällä kotosallakin. Ja täytyy myöntää että välillä ihan kiva kun ei tarvitse ryntäillä minuuttiaikataululla paikasta toiseen.

Kuuden päivän heinät pakattuna valmiiksi joka ruokinnalle, tallityöntekijän unelma!

Osa EqB-teamin jäsenistä pääsi perjantaina ja lauantaina Jenny Erikssonin valmennukseen. Ehdin seurata lauantaina vain yhden ryhmän videokameran takaa, mutta meno näytti todella hyvältä. Maneesiin oli nyt kannettu kouluaidat ja kirjaimet kukkakoristeineen sekä myös äänentoistolaitteet, jotta hevoset saisivat jo talvikaudella totutella kisatilannetta. Erittäin hyvää harjoitusta!


Meillä oli vuorossa neliöharjoitukset kouluaitojen sisällä. Harjoitus joka kaikkien tulisi osata tehdä. Ja nyt kun sen itse huolella tein, tiedän kyllä miksi. Usein pöytäkirjassa vaikka voltin kohdalla voi lukea "taipuu liikaa, lapa ulkona" tai opettaja kommentoi tunnilla hevosen kulkevan lapa ulkona. Tässä harjoituksessa päästään ratsastamaan nimen omaan hevosen ulkolapaa. Harjoitus aloitettiin käynnissä. Ennen jokaista kulmaa hevonen asetettiin ulos, paino siirrettiin sisälle ja edessä oleva ulkopohje siirtää lapoja sisälle. Hevosta ikään kuin kaadetaan kulman läpi. Heti kun hevonen on kääntynyt, tai itse asiassa vähän ennen jo, paino siirtyy keskelle ja sisäpohje ratsastaa hevosen sisäetujalkaa suoraan eteen. Jokaisessa kulmassa hevonen joutuu siirtämään painoa hieman enemmän takaosalle. Ravissa ja laukassa tehtävä luonnollisesti vaikeutui, koska kulmat seuraavat toisiaan todella nopeasti. Meni ensin vähän aikaa että pääsi itse rytmiin mukaan: asetus, paino, ulkopohje, paino, sisäpohje jne. Minun tuli huolehtia erityisesti sisäpohkeella tarpeeksi ajoissa ettei Ässä käänny liian paljon vaan jatkaa myös suoraan käännöksen jälkeen. Ja viimeisenä tehdyt neliöt oikeassa laukassa, joka on meille ollut aina se vaikemapi, tuli se fiilis: tältä tämän pitää tuntua! Hevonen on kevyt edestä, on ohjattavissa pohkeilla ja painolla sekä ottaa painoa takaosalle. Siihen oli hyvä lopettaa lauantain treenit!

Orimattilassa marraskuussa 2012

Sunnuntaina treenejä jatkettiin samalla teemalla, mutta nyt otettiin käyttöön lähes koko pikä rata. Kaikkiin kulmiin eilen harjoitellut käännökset. Pitkältä sivulta käännettiin aina toiseksi viimeisestä kirjaimesta 15 metrin voltti neliömäisesti. Lähdettiin kääntämään eilisten ohjeiden mukaan vähän kirjaimen jälkeen ja tehtiin voltille neljä kulmaa: kulma, suoristus, kulma, suoristus jne. Katsomosta katsottuna kuvio varmasti muistutti enemmän ympyrää kuin neliötä. Taas tarkkana ettei sisäpohje unohdu. Voi ajatella että vasen pohje ratsastaa vasemalle kuolaimelle ja oikea pohje oikealle kuolaimelle. Ja lopuksi pääsin yhdistämään pohkeet käännökseen, jolloin ulkopohje kääntää ja sisäpohje tukee ja ratsastaa eteen sisäkuolaimelle. Ja treenin aikana oli mahtavaa kun Pinkki jaksoi ratsastaa välillä askel askeleelta minun kanssa hevosta, jonka jälkeen minun oli itse helpompi käyttää apuja oikeassa kohdassa. Ässästä tuli pätkittäin varsin toimiva peli. Mutta se kyllä vaati minulta rautaista ratsastusta pohkeella ja istunnalla. Innostuessaan täytyy kuitenkin muistaa lopettaa ajoissa, sillä tämä on hevoselle kuitenkin raskasta työtä koota itseään takaosalle. Mutta luulenpa että tästä tulee yksi meidän suosikkiliikkeistä kotitreeneihin.

Nyt vain odottelen mitä Ässä sanoo kun menen hakemaan sitä torstaina kotiin :)

Pakkasta, lämpöä ja treeniä!

Kiireinen loppuvuosi on aiheuttanut blogiin pitkän pitkän tauon. En tiedä miten marraskuun puolesta välistä lähtien onkin voinut olla joka viikonloppu jotakin reissuja tai ylimääräisiä töitä. Mutta onneksi suurin osa reissuista on ollut mukavia: valmennusreissuja, reissu Tukholma horse show’hun ja mummolaan. Ja nyt on vuosi vaihdettu ja akut ladattu koko perheen voimin lämpiän auringon alla. Hyvää uutta vuotta 2013!

Marras- ja joulukuussa oli taas EqB-teamin valmennusviikonloput Orimattilassa.

Marraskuun valmennusten aiheena olivat pohkeenväistöt. Hevosilla joiden lähentäjä- ja loitontajalihakset eivät ole vahvistuneet, liike voi olla hyvinkin raskas. Ihan samoin kuin se on meille ratsastajillekin. Kokeilkaapa ihan huviksenne hevosen selässä. Ota ensin hyvä ratsastusasento ja ohjat tuntumalle. Sen jälkeen irrota koko jalkaa lonkasta lähtien ulospäin, irti satulasta kauttaaltaan. Ja pidä asento. Ja sitten voit kokeilla puristaa molempia jalkoja satulaa vasten. Huomaat varmaan kumpi on helpompaa? Tässä olisi siis myös ratsastajalle treenin paikka!

Väistöjä tehtiin ensin käynnissä keskihalkaisijalta uralle portaina. Muutama askel väistöä ja sitten suoraan eteen ja taas väistö. Hevosen pitäisi reagoida väistättävään pohkeeseen riittävän nopeasti. Ässä on tässä aina vähän hidas. Luulen että liike on sille jostakin syystä vähän hankala. Sainkin neuvoksi koskettaa raipalla kevyesti ihan siihen kannuksen taakse. Ässä reagoi aina raippaan niin, että se singahtaa eteenpäin. Se ei ollut haluttu lopputulos, joten raipan käyttöä muutettiin niin, että annoin raipan olla väistössä paikoillaan kannuksen takana, kunnes haluttua reaktio, eli sivulle meneminen oli tapahtunut. Edelleenkin Ässä pyrkii tilanteessa juoksemaan alta pois. Sainkin neuvoksi olemaan vahva vatsalihaksistani ja ajattelemaan vatsalla väistössä taaksepäin, jottei vauhti kiihtyisi. En sano että olisimme saaneet kovinkaan montaa mallikelpoista väistöä aikaiseksi, mutta tässä tuli taas hyviä neuvoja kotiharjoitteluun. 

Seuraavaksi  väistöihin otettiin mukaan ratsastajan lantion hallinta. Ratsastaja voidaan pilkkoa kolmeen eri osaan. jalat, lantionkori ja ylävartalo. Jokaisen osan pitäisi pystyä työskentelemään erillisinä osina, mutta toisiaan tukien. Eli jos kädet tekevät jotakin, niin jalkojen ei ole tarpeen tehdä mitään jos niin ei haluta jne. Harjoittelimme tätä ensin ihan paikoillaan. Pitää huomata että on eri asia siirtää lantiota esimerkiksi vasemmalle kuin tyrkätä ylävartaloa vasemmalle, jolloin paino itse asiassa siirtyykin oikealle ja viestimme hevoselle jotakin ihan muuta kuin tahdoimme. Samalla kun koko lantiota siirtää vasemmalla, tulee oikea reisi kiinni satulaan ja samalla vasen jopa vähän irtoaa satulasta. Loogista eikö totta? Herkällä ja hyvin koulutetulla hevosella väistöön riittää pelkästään ratsastajan painon siirtäminen satulassa. 

Talvista treenausta, ratsastajaa lämmittävät uudet Uhip-varusteet. Voin lämpimästi suositella!

Joulukuussa siirryimme harjoittelemaan pitkälle kouluradalle. Verryttelyt tehtiin valmennustunnin seassa aitojen sisäpuolella, tarkoituksena harjoituttaa ratsastajia ja hevosia kisaverryttelyä vastaaviin tilanteisiin. On osattava ratsastaa muiden seassa, seurata mitä muut tekevät ja olla poissa valmennusta saavien tieltä, mutta pystyä silti itse ratsastamaan omat kuviot. 

Viikonlopun teemana oli harjoitella pieniä pätkiä helposta kouluradasta eli siirtymisiä ja samalla pohdimme ratsastajan ylävartaloa ja käsiä. Ratsastajan ylävartalon on oltava stabiilina, tapahtuipa satulan alla mitä tahansa. Pohkeet eivät saa valua liian taakse, ne voivat olla jopa millin verran edessä. Jos pohje on liian takana ja hevonen vaikka kiskaisee päätään alas, on ratsastajan hyvin vaikeaa pitää ylävartaloaan jäptisti paikallaan. Kyynärpäiden kulmaus, kyynärpäät lähellä kylkiä, nyrkit kiinni ja aktiiviset selän puolella olevat ”siipilihakset”.  Näitä kun osaamme käyttää oikeassa paikassa, on istuntamme vakaa, tapahtuipa satulan edessä tai takana mitä tahansa. Tai ainakin on paremmat mahdollisuudeet siihen J

Varsinaiset ratsastusharjoitukset olivat tarkkuusratsastusta kirjaimesta kirjaimeen. Ja jotta jokin liike esimerkiksi laukannosto voisi tapahtua tietyssä pisteessä sitä on aloitettava valmistelemaan jo edellisessä kulmassa tai kirjaimessa. Jos liikettä aletaan valmistella vasta metri ennen kirjainta on silloin yleensä liian myöhäistä ellet todella ole ratsastuksen hannu hanhi. Ja jos mietitään vaikka lävistäjän ratsastamista keskiravissa, niin edellisessä päädyssä on jo otettava vähän kierroksia mietittävä hyvä tie ensin kulmaan ja siitä lävistäjälle ja ennen kirjainta takaisin harjoitusraviin ja taas hyvä kulma. Sillä että esität laadukkaan keskiravin, mutta tie on onneton ja liike alkaa vasta puolesta välistä, ei valitettavasti kovin kummoisia pisteitä heru. 

Teimme tätä harjoitusta sekä ravissa että laukassa, lävistäjä keskiaskellajissa ja lisäsimme lävistäjän jälkeen lyhyelle sivulle pysähdyksen ja siitä aktiivisen siirtymisen raviin. Siirtymisissä pysähdyksestä raviin sain neuvoksi nojata hieman, siis aivan millin verran, eteen ylävartalolla. Kun hevonen siirtyy voimakkaasti raviin, en itse horjahda taaksepäin. Mallikkaita siirtymisiä tehtiinkin, kun vain ensin piti herra ässäräisen kokeilla että onko tässä ihan oikeasti pakko seisoa vai voinko peruuttaa. Jos hevonen lähti pysähdyksessä peruuttamaan, niin ratsastaja vain oli passiivinen ja piti jalat kevyesti kyljissä ja odotti että hevonen pysähtyy. Kaikki hevoset pysähtyivät ennemmin tai myöhemmin, kun huomasivat ettei kyseinen temppu auttanut. Ratsastaja ei irrottanut pohkeitaan eikä luopunut tuntumasta eli palkintoa peruuttamisesta ei tullut.

Näin talvipakkasilla ei voitu liiaksi korostaa alku- ja loppuverryttelyiden merkitystä. Riittävän pitkät kävelyt loimi selässä alkuun ja loppuun. Ja loppuverryttelyssä eteen alas ravailua tärkeämpää on venyttää hevosta käynnissä mahdollisimman hyvin eteen alas.

Ja talvisissa tunnelmissa saimme lähteä kotimatkallekin, ajosää oli jotakin aivan kauheaa. Ajelin matkan rauhassa keskimäärin 40km/h ”vauhdilla”. Pääasia että pääsimme turvallisesti kotiin.

Seuraava treeniviikonloppu onkin edessä jo ensi viikonloppuna. Sieltä Ässä jää Pinkille ratsutettavaksi muutamaksi päiväksi.Ja minulla on 3 heppavaapaata iltaa, miten saan aikani kulumaan?